Koronaviruspandemian vaikutuksia kansainväliseen politiikkaan ja talouteen on vaikeaa liiaksi korostaa. Vaikkei koronakriisi olekaan välttämättä perimmäinen juurisyy todistamaamme muutokseen, tulee se katalyytin lailla kiihdyttämään vallalla olevia kehityskulkuja.
Jo ennen pandemiaa haastettuna ollut ajatus globalisaation kaikkivoipaisuudesta tulee murenemaan entisestään, kun globalisaation moottorina pidetyt maailmantalouden tuotantoketjut tulevat kääntämään kurssiaan kohti kansallisia ja alueellisia järjestelyjä. Tämän uudelleenjärjestelyn aiheuttama muutos tulee talouden ohella vaikuttamaan väistämättä myös kansainvälisessä politiikassa.
Koronapandemian moninaisia vaikutuksia maailman tilaan on mahdotonta arvioida täysimääräisesti kriisin ollessa päällä. Tiedonvälityksen ilmatila on sakeana monenlaista informaatiota – oikeaa, vääristynyttä ja valheellista. Eräitä merkkejä tulevasta on jo kuitenkin hahmotettavissa.
Kansallisvaltioiden rooli koronapandemian torjumisessa on ollut kiistatta kansainvälisiä järjestelyjä keskeisempi. Kansalaistensa henkeen ja terveyteen kohdistuvien uhkien torjumiseen tähtäävä turvallisuuspolitiikka on syystäkin kansallisvaltion suvereniteetin ytimessä. Villinä rehottava koordinaation puute on kuitenkin johtanut viidakon lakien kaltaiseen tilanteeseen, jossa valtiot toimivat vahvimman oikeuteen turvautuen, esimerkiksi lääkinnällisten tarvikkeiden hankintaa koskien. Luottamus on kärsinyt pahan kolauksen jopa perinteisten liittolaisten kesken. Tällaiset kehityskulut heikentävät sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen uskottavuutta ja siten myös Suomen kaltaisten pienvaltioiden asemaa maailmassa.
Retoriikka kovenee EU:ssa
Harjoittamamme kansainvälinen yhteistyö ja jäsenyytemme EU:ssa ovat tarjonneet meille merkittävää selkänojaa maailman myrskyjä vastaan. Koronapandemian myötä EU:n yhtenäisyys on valitettavasti jälleen koetuksella. Unionin jäsenvaltioiden keskuudessa on nähtävissä samankaltaisten jakolinjojen muodostuminen kuin vuosikymmen sitten finanssikriisin aikaan. Ilman yhteisiä toimia Euroopan terveydelliset ja kansantaloudelliset erot kärjistyvät, mikä puolestaan lisää poliittista levottomuutta. EU:n toimia kohtaan kohdistuva kritiikki ei enää rajoitu populisteihin, vaan kovaa retoriikkaa kuullaan nyt myös eteläisen Euroopan valtionpäämiesten suusta.
EU:n tulisi noudattaa johdonmukaista politiikkaa koronaviruksen kautta uusia muotoja saavassa suurvaltakilpailun leimaamassa toimintaympäristössä. Koronakriisin hoitaminen on merkittävä koetus geopoliittisen Euroopan unionin uskottavuuden kannalta. Koordinaation ja solidaarisuuden puute vahvistaa kilpailijoiden suhteellista asemaa ja mahdollistaa kiilan lyömisen jäsenmaiden väliin. Tällaisesta toiminnasta on jatkuvasti merkkejä, sillä hyvää kriisiä ei jätetä käyttämättä.
Emme saa käpertyä itseemme kriisin seurauksena. Vaikka pandemian torjunta edellyttää pitkälti kansallisvaltioiden sisäisiä terveyspoliittisia toimia, sillä on myös kansainvälispoliittinen ulottuvuutensa. Monenvälinen yhteistyö ja koordinaatio ovat keskeisiä keinoja modernien yhteiskuntien kohtaamien uhkien voittamiseksi, joista viheliäinen koronapandemia ei suinkaan tule olemaan ainoa. Tämän sisäistäminen auttaisi yhteensovittamaan ja vahvistamaan yhteisiä toimija myös Suomessa ja EU:ssa. Samaan aikaan tulee olla realisti ja tunnustaa, että tuntemamme globalisaatiota koskevat lainalaisuudet eivät välttämättä enää päde muuttuneessa maailmassa.
