Kansanliikkeen presidenttiehdokas Paavo Väyrynen kampanjoi Kolmen Sepän patsaalla Helsingissä perjantaina 26. tammikuuta 2018. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Ex-puoluesihteeri: Keskusta voi erottaa Paavo Väyrysen

Pekka Perttulan mukaan säännöt sallivat koko paikallisyhdistyksen erottamisen. Hän toivoo kuitenkin sopuratkaisua.

Helsingin Sanomat kertoi maanantaina Paavo Väyrysen ”temppuilun” aiheuttamasta huolesta keskustapiireissä. Puolueessa pelätään, että konkaripoliitikko pyrkii syrjäyttämään pääministeri Juha Sipilän keskustan puheenjohtajana kesällä pidettävässä puoluekokouksessa.

– Paavon ehdokkuus olisi niin monimutkainen tie, että en näe sitä mahdollisena. Tuntuu siltä, että tämäntyyppinen keskustelu on monella tapaa kaukaa haettua, keskustan entinen puoluesihteeri Pekka Perttula toteaa Verkkouutisille.

– Ehkä joku muistelee sitä, että kuusi vuotta sitten Väyrynen pyrki presidentinvaalien jälkeen keskustan puheenjohtajaksi. Nyt on sitten spekuloitu, että tilanne toistuisi. Logiikka tämän takana on hieman yksioikoista, Perttula pohtii.

Kansalaispuoluetta johtava Väyrynen ei ole suostunut eroamaan keskustasta puoluejohdon toiveista huolimatta. Hänet voisi erottaa puolueesta vain Keminmaan Keskustaseura, jota Väyrynen johtaa itse. Järjestö on myös Väyrysen perustama.

– Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin, Väyrynen kommentoi HS:lle viime vuoden lokakuussa.

Perttulan mukaan parasta olisi ratkaista asia sisäisesti ja luottamuksellisesti. Puoluejohto voisi keskustella Väyrysen kanssa pienellä porukalla.

– Tavalla tai toisella asia on saatava tänä keväänä selväksi. Asian roikkuminen ei muuta tilannetta. Aikuiset ihmiset voivat keskustella siitä, mistä ollaan samaa mieltä ja mistä eri mieltä. Sen jälkeen voidaan tehdä johtopäätöksiä.

Perttula toteaa, että keskusta voisi halutessaan ratkaista tilanteen erottamalla koko paikallisyhdistyksen puolueesta.

– On aina mahdollista, että yhdistys erotetaan, ex-puoluesihteeri kiteyttää.

Keskustan sääntöjen mukaan puoluevaltuusto voi puoluehallituksen esityksestä erottaa jäsenyhdistyksen, jos sen toiminta on esimerkiksi puolueen periaatteiden tai ohjelman vastaista.

Väyrynen aikoo palata eduskuntaan kevään aikana. Kansalaispuolue on jo ilmoittanut tavoittelevansa ensi vuoden eduskuntavaaleissa ainakin kymmenen prosentin kannatusta ja yli 20 kansanedustajaa.

Väyrynen on suunnitellut perustavansa oman eduskuntaryhmän, vaikka aikookin jatkaa keskustan jäsenenä. Sipilän mukaan puolueen säännöt ovat selvät: kahteen puolueeseen ei voi kuulua yhtä aikaa.

Kommentit