Osallistujia ja yleisöä Arctic Invitational -eurheiluturnauksessa Helsingissä syyskuussa 2019. LEHTIKUVA/ATTE MÄLÄSKÄ/SJ GAMING

Aku Aarva: Eurooppalaista elektronista urheilua ja iloa

Brysselissä oli kuhinaa, kun EU-jäsenmaiden johtajat kokoontuivat taistelemaan monivuotisen rahoituskehyksen kohtalosta tällä viikolla.

Tämän tekstin piti alun perin käsitellä kyseisen, torstaina 20.2.2020 pidetyn, kokouksen antia, mutta sen tulokset eivät anna aihetta analyysille.

Monivuotisen rahoituskehyksen eli rahasta ja vallasta kiistelyn sijasta käsittelen tässä kirjoituksessa toista Euroopan parlamentissa samaan aikaan pidettyä merkittävää kokousta ja sen aihetta. Tässä kokouksessa elektronisen urheilun kansallisten lajiliittojen edustajat 24 maasta kokoontuivat perustamaan itselleen eurooppalaista kattojärjestöä ja edunvalvojaa.

Kokouksen lopputuloksena syntyi kansainvälinen ja Belgian Brysselissä päämajaansa pitävä Esports Europe – European Esports Federation.

Toimin kokouksessa Suomen ja Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry:n edustajana yhdessä liiton puheenjohtaja Joonas Kapiaisen kanssa. Euroopan parlamentissa kaksipäiväisenä järjestetyssä perustamiskokouksessa määriteltiin elektronisen urheilun eurooppalaisia suuntaviivoja ja koottiin yhteen 24 maan elektronisen urheilun kansalliset toimijat. Otimme yhden askeleen kohti yleiseurooppalaista elektronisen urheilun toimintakulttuuria, jolla tulee olemaan valtavat vaikutukset koko toimialaan.

Ei sitä joka päivä pääse perustamaan kansainvälistä urheilu- ja edunvalvontajärjestöä!

Pari knoppia tuleviin pubivisoihin elektronisesta urheilusta:

• Euroopassa on yli 55 miljoonaa elektronisen urheilun harrastajaa ja yli 75 miljoonaa elektronisen urheilun seuraajaa.
• Elektronista urheilua seurattiin yhteensä yli 1,5 miljardia tuntia vuonna 2019 ja vuosittainen kasvutahti on lähes 10 prosenttia.
• Elektronisen urheilun liikevaihto, joka muodostuu muun muassa ottelulippujen myynnistä, sponsorimaksuista ja fanituotteiden myynnistä eikä esimerkiksi pelien myynnistä, oli yli 1,1 miljardia euroa vuonna 2019.
• Suomessa elektroninen urheilu on maan toiseksi suosituin urheilulaji heti jääkiekon jälkeen ja suosituin laji nuorten parissa.

Suomessa elektronisen urheilun ekosysteemi on kehittynyt verrattain nopeasti ja sen toimijat paitsi tukevat toisiaan myös menestyvät maailmalla. Suomen elektronisen urheilun liitto toimii ruohonjuuritasolla lasten ja nuorten parissa, kansallisesti ja kansainvälisesti. Pelaajamme niittävät mainetta maailmalla, pelialan yritykset menestyvät, joukkueita syntyy kuin sieniä sateella ja toinen ja korkea-aste kouluttavat uuden sukupolven elektronisen urheilun ammattilaisia.

Viimeisin esimerkki lajin voittokulusta on Suomen elektronisen urheilun liiton hyväksyminen ensimmäisenä elektronisen urheilun liittona maailmassa kansallisen olympiakomitean jäseneksi.

Oli elektronisesta urheilusta mitä mieltä tahansa, ilmiötä ei voi sivuuttaa. Se on tullut jäädäkseen ja kasvaa aikanaan suurimmaksi urheilulajiksi maailmassa – suurin viihdemuoto se on ollut jo vuosia. Elektroninen urheilu koskettaa meitä kaikkia lähes vauvasta vaariin, mutta liian harva ymmärtää alaa ja sen kehityskulkua tarpeeksi.

Tänäkin päivänä näemme arvostettuja urheilutoimittajia, meritoituneita poliitikkoja ja huolestuneita vanhempia tuomitsemassa elektronisen urheilun erilaisten syiden varjolla. Usein kyse on kuitenkin sukupolvien välisestä kuilusta, tietämättömyydestä ja asenteista.

Mitä elektroninen urheilu tarkoittaa Suomelle ja suomalaisille? Lukemattomia mahdollisuuksia.

Mitä elektroninen urheilu on yksilölle? Iloa.

Se riittää.

PS. Voit lukea lisää elektronisesta urheilusta ilosta SEULin verkkosivuilta.

Aku Aarva

Aku Aarva

Kirjoittaja on Eurooppalaisen Suomen toiminnanjohtaja, hallintotieteilijä ja Aeonian Solutionsin perustajaosakas.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt