THL:n emeritusprofessori Matti Jantusen mukaan koronavirustartunnat olisi pidettävä mahdollisimman alhaisella tasolla ainakin siihen asti, kunnes riittävän suuri osa väestöstä on saanut täyden rokotesuojan eli kaksi annosta.
Hän viittaa asiantuntija-arvioihin viruksen vaikutuksista aivoihin ja hermostoon.
Tautiin on liitetty aivotulehdusta, epileptisiä kohtauksia, ääreishermoston sairauksia ja lihassairauksia. Myös koronaviruksen pitkäaikaisiin oireisiin liittyy monia hermostollisia oireita.
– Muilla tunnetuilla viruksilla ei ole käsittääkseni vastaavaa veren hyytymistä edistävää vaikutusta. Covidissa aivojen ja hermoston osuus muutenkin ylikorostuu, Turun yliopiston neurologian emeritusprofessori, ylilääkäri Risto O. Roine toteaa yliopiston artikkelissa.
Israelin ja Britannian esimerkit ovat osoittaneet, että jos huomattavasti yli 65 prosenttia väestöstä ei ole saanut täyttä rokotesuojaa, tulee tartuntatilanne kriisiytymään rajoitusten purkamisen jälkeen. Muissa arvioissa rajaksi on esitetty 85 prosenttia erityisesti deltamuunnoksen seurauksena.
Koronan jälkioireet voivat tulla kalliiksi
Matti Jantunen muistuttaa, että koronan pitkäaikaisvaikutuksista nuorille on kertynyt hälyttäviä tietoja viime kesästä lähtien.
– Ne olisi otettava huomioon niin rokotus- kuin rajoituspäätöstenkin teossa varovaisuusperiaatteen mukaisesti, Jantunen kirjoittaa Twitterissä.
Hänen mukaansa vakavat pitkäaikaisvaikutukset voivat muodostua pitkällä aikavälillä pandemian merkittävimmäksi kansanterveydelliseksi ongelmaksi. Epidemiaa on yleensä tarkasteltu lähinnä tehohoidon kapasiteetin ja kuolemantapausten näkökulmasta.
– Joten rokotettaisiin nyt ensin kattavasti yli 11 vuoden ikäiset ja katsottaisiin mihin se riittää! Jantunen jatkaa.
4/4 Koronakuolemat ja tehohoitokapasiteetin ylikuormitus eivät ole taudin ainoat, eivätkä ne välttämättä osoittaudu pitkässä juoksussa myöskään sen väestölle vakavimmiksi seurauksiksi.
Joten rokotettaisiin nyt ensin kattavasti yli 11 v ikäiset ja katsottaisiin mihin se riittää!— Matti Jantunen🇫🇮❤️🇺🇦❤️🕊 (@jantunen_matti) July 14, 2021