SpaceX:n toimitusjohtaja Elon Musk vakuuttaa, että suunnitelma tulevista Mars-lennoista on edelleen aikataulussa.
Musk kertoi viime vuoden syyskuussa lähettävänsä BFR-aluksen Marsiin vuonna 2022. Ensimmäisten lentojen on tarkoitus olla miehittämättömiä, minkä jälkeen yhtiö aloittaa pysyvän Mars-siirtokunnan rakentamisen.
– Rakennamme parhaillaan ensimmäistä planeettojen välistä avaruusalusta. Uskon, että voimme kokeilla alusta lyhyemmillä matkoilla vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla, Elon Musk totesi Texasissa pidetyssä teknologia- ja kulttuuritapahtumassa.
Musk silti jätti itselleen pelivaraa vitsailemalla yleisölle:
– Toisaalta aikataulutavoitteeni ovat joskus hieman, tiedättehän…
SpaceX:n BFR-rakettijärjestelmä on suunniteltu kokonaan uudelleenkäytettäväksi. Lentojen kustannusten on tarkoitus olla vielä edullisempia kuin paljon pienemmillä Falcon 1 -raketeilla, eli alle 5–6 miljoonaa dollaria.
CNBC:n mukaan Musk toivoo, että BFR:n menestys inspiroisi muitakin yrittäjiä ja valtioita lähettämään miehitettyjä lentoja Marsiin.
– Yleinen tuki ja kannustus on tehtävän kannalta hyvin tärkeää. Tällä hetkellä harva uskoo, että Mars-lennot ovat toteutettavissa lähiaikoina. Jos näytämme muille mallia, niin uskon heidän seuraavan perässä.
Mars-siirtokunnan ensimmäinen tavoite on rakentaa asumiseen tarkoitetut kupolit, voimalaitos ja muut tukiasemat.
– Kun perusinfrastruktuuri on saatu valmiiksi, tulee yritystoiminta kasvamaan räjähdysmäisesti. Marsiin tarvitaan niin terästehtaita kuin pizzerioitakin, Musk pohtii.
Supporting the creation of a permanent, self-sustaining human presence on Mars. https://t.co/kCtBLPbSg8 pic.twitter.com/ra6hKsrOcG
— SpaceX (@SpaceX) September 29, 2017