Kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) on vastannut Alma Median vaalikoneeseen väitteeseen Perintöverosta pitää luopua. Lepomäen vastaus on ”Täysin samaa mieltä”.
– Perintöveron korvaaminen luovutusvoittoverolla ei heikentäisi julkista taloutta, vaan pitäisi verokertymän vähintään ennallaan. Se edesauttaisi kotimaista omistajuutta ja suomalaisten vaurastumista, Elina Lepomäki toteaa lisäperusteluissaan vaalikoneelle.
– Erityisesti se helpottaisi yritysten sukupolvenvaihdoksia ja vähentäisi yritysten pakkomyyntiä. Perintövero on vahvasti keskituloisiin perheisiin kohdistuva vero – usein tilanteessa, joka on muutenkin hankala. Verottaa pitää silloin kun on jotain verotettavaa – eli kertyy luovutusvoittoa ja euroja kilisee tilille.
Muissa vastauksissaan Elina Lepomäki toteaa muun muassa, että keski- ja hyvätuloisilta kohdistuvat suuret tulonsiirrot luovat tehottomuutta ja kannustinloukkuja.
– Hyvinvointivaltion tulisi keskittyä takaamaan lapsille mahdollisuuksien tasa-arvo hyvällä perhepolitiikalla, koulutuksella ja toimivilla työmarkkinoilla. Tämän lisäksi hyvinvointivaltion on huolehdittava vanhuksista ja heistä, jotka eivät siihen itse kykene.
Hän muistuttaa, että julkinen talous on alijäämäinen ja kestävyysvajeen arvioidaan olevan 10 miljardia euroa.
Vanhustenhoidon laatua pitää Lepomäen mielestä nostaa lisäpanostuksilla, paremmalla organisoinnilla ja julkisen tehtäväkentän priorisoinnilla.
– Tuloverotuksen kiristäminen ei enää auta maassa, joka verottaa lähes korkeimmin koko maailmassa. Meidän on verotuksella tehtävä tilaa tulevaisuuden talouskasvulle, jolla voimme rahoittaa nykyiset julkiset palvelut ja ylikin.
LUE MYÖS:
”Voisimmeko ajatella, että ihmiset voisivat vähän vaurastua?”
”Antti – alemmalla verotasolla voi saada enemmän tuottoja”