Viimeaikainen sananvapauskeskustelu on osoittanut, että poliittisista puolueista ei tahdo löytyä vahvoja ja uskottavia sananvapauden puolustajia. Kotikentällä odotetaan, että puolueista myös kokoomus ymmärtäisi asettua puolustamaan esimerkiksi Päivi Räsäsen sananvapautta. Yksittäiset kokoomuksen kansanedustajat, kuten Wille Rydman, Jukka Kopra ja Heikki Vestman ovat sentään ymmärtäneet ottaa asiaan kantaa tarjoten myös ratkaisuehdotuksia, mutta puolueemme ei vieläkään.
Edelleen asetelma vaikuttaa siltä, että useimmille poliittisille toimijoille vihapuheen kitkeminen tai loukkaavalta puheelta suojaaminen näyttää olevan tärkeämpää, kuin demokraattisen yhteiskunnan kovan ytimen: sananvapauden puolustaminen.
Ymmärrettävästi ja yleisesti ihmisillä on taipumus asettua heikoimman puolelle, mutta tässä yhteydessä heikoin ei suinkaan ole taho, jonka tunteet voivat tulla loukatuiksi, vaan oikeus, joka on uhattuna. Sananvapauden rajoittamiselle on erehdytty etsimään perusteita.
Sikäli kun poliittisten päättäjien, lainsäätäjien tarkoituksena on korjata yhteiskunnan epäkohtia lainsäädäntöä päivittämällä, en malta olla palaamatta syksyn 2013 tapahtumiin.
Elokuussa 2013 sain Kokoomuksen Nuorten Liiton vastavalittuna puheenjohtajana puolustettavaksi uunituoreen tavoiteohjelmamme, joka suorastaan kuohahti julkisuuteen. Julkisuusmylläkän kohutuin kirjaus liittyi rikoslain 11 luvun 10 § poistamista koskevaan ehdotukseemme. Perustelimme ehdotustamme sillä, että kyseinen kirjaus ”kansanryhmää vastaan kiihottamisesta” ei käytännössä toimi, sillä rikokseen yllyttäminen ja kunnianloukkaus ovat jo kriminalisoituja, eikä 10 § tuo lainsäädäntöön lisäarvoa.
Arviomme mukaan ”kansanryhmän” määrittely oli jo silloin ongelmallista ja ”kiihottamisen” kriminalisoinnista oli tullut pätevä sananvapauden rajoittaja. Mielestämme kyseistä kirjausta oli vastoin sen tarkoitusta ryhdytty käyttämään julkisuuden saamiseksi keppihevosena, jolla sopimattomat ja yleisesti paheksutut puheenvuorot saattoivat tehdä niiden pitäjistä tunnettuja sananvapauden marttyyreja. Mielestämme paheksuttava käytös ei ollut peruste kriminalisoinnille. Sananvapaus kattaa myös puheet, jotka voivat olla loukkaavia, mutta hyvä lainsäädäntö edellyttää toimivampia kriteerejä kuin mielipaha tai mahdollinen mielipaha.
Melkoisen määrän julkisuutta saaneen kirjauksen johdosta meidät silloiset kokoomusnuoret maalattiin rasisteiksi lähinnä omasta puolueestamme. Emme perääntyneet, emmekä pyytäneet anteeksi – kenelle se anteeksipyyntö olisi edes osoitettu, puoluejohdolleko aiheuttamastamme mielipahasta? Vai kenties kansanryhmille?
Jos nyt jokin taho esittäisi vastaavaa, rikoslain 11 luvun 10 § poistamista rikoslaista, asia tuskin herättäisi erikoisempaa huomiota. Näiden vuosien varrella yhteiskunta, keskustelukulttuuri ja puheenaiheet ovat muuttuneet paljon. Tänäänkin voin seistä tavoiteohjelmamme ja sanojeni takana. Käyttämämme perustelut 10 § poistamiselle ovat yhä päteviä.
Räsäsen ajankohtaisen tapauksen myötä kyseistä rikoslain 10 § tarkoituksenmukaisuutta olisi nyt mahdollisuus arvioida ilman, että kenenkään tarvitsee pelätä saavansa rasistin leimaa.
