Verkkouutiset

Donald Trumpilla maski ensi kertaa: Niillä on aikansa ja paikkansa

Aiemmin presidentti on sanonut, ettei aio käyttää maskia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on käyttänyt kasvomaskia ensimmäistä kertaa julkisesti koronaviruspandemian aikana, BBC uutisoi.

Trumpilla oli maski kasvoillaan 11. heinäkuuta vierailulla Walter Reedin sotasairaalassa. Sairaala sijaitsee Washingtonin ulkopuolella.

– En ole koskaan ollut maskeja vastaan, mutta uskon että niillä on aikansa ja paikkansa, Trump sanoi.

– Luulen, että kun olet sairaalassa, erityisesti tietyissä olosuhteissa, kun puhut monille sotilaille ja ihmisille, jotka joissain tapauksissa pääsivät juuri pois leikkauspöydiltä, minusta on mahtava asia käyttää maskia, Trump perusteli.

Vaikka Trump totesikin lauantaina 11. heinäkuuta, ettei hänellä ole mitään maskeja vastaan, on hän aiemmin pandemian aikana sanonut julkisuudessa, ettei aio käyttää maskia.

Presidentti on myös esimerkiksi pilkannut demokraattipuolueen presidenttiehdokas Joe Bidenia tämän maskinkäytöstä.

Koronavirus on kurittanut Yhdysvaltoja pahasti. Maassa havaittiin viimeisen vuorokauden aikana 66 528 uutta tartuntaa. Se on ennätys maassa yhden päivän aikana todetuissa tartunnoissa.

Yhdysvalloissa virustartunnan saaneita on kaikkiaan noin 3,25 miljoonaa ja viruksen vuoksi on kuollut 134 777 ihmistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)