Jos arviot pitävät paikkansa, vuonna 2030 diabetekseen saattaa upota globaalisti jopa 2 200 miljardia euroa vuosittain.
Tiedot perustuvat 180 maata kattavaan mallinnukseen, jossa arvioitiin aikuisten diabeteksen vaikutuksia bruttokansantuotteeseen.
Mallinnuksen perusteella vuonna 2015 diabetes aiheutti maiden bruttokansantuotteisiin arviolta 1 100 miljardin euron loven, mutta vuoteen 2030 mennessä vuosittainen summa kasvaa positiivisimmissa laskelmissa 1 800 miljardiin ja nykytahdilla 2 200 miljardiin euroon.
Samassa lehdessä julkaistiin myös australialaisselvitys, jossa arvioitiin diabeteksen vaikutuksia tuottavuuteen. Arvion perusteella diabetes ja siitä aiheutuvat kuolemat vähentävät tuottavuutta noin 12 prosenttia, ja vaikutus nähdään varsinkin nuorilla potilailla.
Arvioiden mukaan globaalisti noin 425 miljoonaa aikuista sairastaa diabetesta. Suomalaisista noin 500 000 sairastaa tyypin 2 diabetesta, mutta luku on todennäköisesti suurempi eikä merkittävä osa potilaista tiedä sairastuneensa. Tyypin 1 diabetesta sairastaa noin 50 000 suomalaista.
Selvityksistä raportoi Uutispalvelu Duodecim.