Britanniassa arvosteltu Ranskan toimettomuutta maiden välisten pakolaisvirtojen pysäyttämisessä.
Silminnäkijät ovat kertoneet useista tapauksista, joissa Ranskan laivaston sota-alus on saattanut Kanaalin ylittänyttä siirtolaisten tai turvapaikanhakijoiden venettä.
Britannian rannikkovartioston voimavarat on venytetty äärimmilleen, joten monet ovat päässeet rantautumaan vapaasti maan etelärannikolle.
Osa Kanaalin ylittäjistä on maksanut tuhansia euroja ihmissalakuljettajille pääsystä Britanniaan.
MarineTraffic-sivuston mukaan rannikkovartioston alukset ovat saattaneet osan aluksista Doverin satamaan.
Sisäministeri Priti Patelia on arvosteltu myös konservatiivien leiristä kärjistyneen tilanteen vuoksi. Noin 50 miljoonan euron kahdenvälisestä sopimuksesta huolimatta Ranskan rannikkovartiosto on tyytynyt partioimaan maan omalla rannikolla. Syynä voi olla laittomien siirtolaisten aiheuttama tyytymättömyys Ranskassa.
– Ihmisten pysäyttäminen Kanaalissa ja palauttaminen Ranskaan voi olla poliittisesti liian hankalaa, Britannian rajavartioston entinen johtaja Tony Smith sanoo Telegraph-lehdelle.
Ranska on vedonnut siihen, ettei veneiden pysäyttämiselle ole juridisia perusteita. Entinen ministeri Tim Loughtonin mukaan Priti Patel sallii Ranskan pilkata kansainvälistä lakia.
Ennätysmäärä eli noin 8 500 afrikkalaista siirtolaista on saapunut kuluvan vuoden aikana Pohjois-Ranskasta Doveriin.