Ben Zyskowicz: Pakeniko Suomeen todella omasta tahdostaan 3 000 lasta?

Eduskunnassa käytiin yöllä kuumaa väittelyä perheenyhdistämisistä.

Ulkomaalaislain muutoksista äänestetään eduskunnassa tänään. Yöllä keskustelussa jatkettiin edellisen torstain asetelmissa.

Opposition kansanedustajat sanovat lain tiukennuksia perheiden yhdistämisen ehdoille muun muassa epäinhimillisiksi, julmiksi ja häpeällisiksi. Hallitus sanoo tiukennuksia välttämättömiksi, koska Suomi ei kestä toista 32 000 tulijan piikkiä ja heidän kotouttamistaan.

Väittelyn eräässä kohokohdassa hallituspuolue kokoomuksen Ben Zyskowicz palasi opposition vihreiden Emma Karin väitteeseen ensimmäisessä käsittelyssä. Kari oli sanonut, että Suomeen ei lähetetä lapsia. Nyt Zyskowiczilla oli lukuja.

– Edustaja Kari, yksinkertaisesti olette väärässä. Viime vuonna Suomeen tuli yli 3 000 yksin saapuvaa alaikäistä lasta: Afganistanista lähes 2 000, Irakista yli 600, Somaliasta yli 250.

– Luuletteko, edustaja Kari, todella, että nämä sadat lapset ovat paenneet vanhempiensa ja sukujensa luota ja etsiytyneet oma-aloitteisesti ja omasta tahdostaan, omaehtoisesta tahdostaan tänne Euroopan ja maailman toiseen ääreen? Uskotteko todella sitä?, Ben Zyskowicz kysyi.

Vihreiden Ville Niinistö vastasi toteamalla, että Zyskowicz sotkee ja vääristelee argumentteja.

– Ne, jotka täällä salissa sanovat, että tänne ei lähetetä lapsia, puhuvat tästä ilmiöstä, mitä moni teistä salin toiselta puolelta on suoraan kutsunut ankkurilapsiksi, ja tutkijat ja asiantuntijat sanovat, että sellaista ilmiötä ei ole, että lapsi lähetettäisiin tänne tarkoituksena jotenkin väärinkäyttää järjestelmää, Ville Niinistö sanoi.

– On totta, että varmasti monissa perheissä autetaan vaikka sitä 16-vuotiasta poikaa, jota odottaa pakkovärväys armeijaan tai puolisotilaallisiin joukkoihin tai jonka Isis uhkaa tappaa, jos hän ei suostu tulemaan heidän joukkoihinsa. Kyllä heitä autetaan lähtemään siitä maasta pois, kukaan ei ole kiistänyt sitä, mutta heillä on oikeus hakea turvaa, heillä on perusteet saada turvapaikka, he ovat vainottuja.

– Ja sellaista ilmiötä, jossa järjestelmää hyväksikäytettäisiin niin, että lähetettäisiin lapsia tänne vain sen takia, että he ovat lapsia, vaikka heillä ei ole oikeata hätää, ei tutkijoiden mukaan ole. Näin ollen tässä puhutaan koko ajan kahdesta eri asiasta, Ville Niinistö jatkoi.

Ruotsin julmat vihreät

Ben Zyskowicz kehotti Ville Niinistöä puolueensa puheenjohtajana laittamaan välit Ruotsin veljespuolueeseensa katkolle. Ruotsissa vihreät tukivat päätettyä perheenyhdistämisen tiukentamista.

– Kun tämä esitys on niin häpeällinen ja niin julma ja niin epäinhimillinen — ja sitten teiltä loppuvat sanat — niin kun nyt sitten vihreät esimerkiksi Ruotsissa tekevät tällaista häpeällistä, julmaa ja Suomeakin epäinhimillisempää politiikkaa, koska siellä vielä tiukemmin toissijaisen suojelun saaneiden turvapaikanhakijoiden perheenyhdistämistä vaikeutetaan, Ben Zyskowicz sanoi.

– Jotta tämä häpeällinen, julma ja epäinhimillinen politiikka, jota Ruotsin vihreät harjoittavat, ei millään tavoin olisi tahraamassa teidän kuitenkin näissä asioissa kirkasta mainettanne ja kilpeänne.

– Tämän sanottuani toistan: en epäile teidän vilpittömyyttänne ja johdonmukaisuuttanne näissä turvapaikka-asioissa — puhun siis Suomen vihreistä — en epäile. Epäilen kyllä, että te ette halua nähdä sellaisia tosiasioita, jotka puhuvat näitä teidän hyviä ja kauniita ajatuksianne vastaan, Zyskowicz jatkoi.

Ville Niinistö vastasi toteamalla, että jos Zyskowiczin arvomaailma, tavoitteet ja maailmankuva toteutuisi, aika moni hädänalainen pakolainen vuosikymmenten ja vuosisatojen saatteessa tässä maailmassa olisi jäänyt ilman turvaa.

– Minä olen todella iloinen, että 1930-luvulla ne maat, jotka ottivat vastaan silloin niitä, jotka olivat hädänalaisia, eivät ajatelleet niin, että on vetovoimatekijöitä, Ville Niinistö sanoi.

– Te puhutte vetovoimatekijöistä, niin kuin nämä ihmiset tulisivat turisteina tänne. Minusta se on epäinhimillinen maailmankuva, ja sellaisella maailmankuvalla, jos se toteutuisi politiikassa, maailman hädänalaisimmilla ei olisi mitään ovea, johon heidän koputtaessaan heidät päästettäisiin sisään.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt