Sydney. LEHTIKUVA / AFP Saeed Khan

Australia kieltää yli kahden hengen kokoontumiset

Terveysviranomainen luonnehtii kieltoa ”radikaaliksi”.

Australian pääministeri Scott Morrison ilmoitti sunnuntaina maan kieltävän yli kahden ihmisen kokoontumiset koronaviruksen leviämisen torjumiseksi, kertoo australialainen ABC. Maa on jo aikaisemmin kieltänyt yli kymmenen ihmisen kokoontumiset.

Maan terveysviranomaisen Brendan Murphyn mukaan toimet ovat välttämättömiä. Murphy luonnehti kieltoa ”radikaaliksi”.

– Valtaosa australialaisista on toiminut oikein viime viikon aikana. Tästä meillä on vahvaa näyttöä, mutta samalla olemme myös nähneet typerää käyttäytymistä henkilöiltä jotka eivät ole noudattaneet linjauksia, erityisesti ulkona, Murphy sanoo.

Pääministeri Morrisonin mukaan kielto ei ole kuitenkaan vielä juridisesti voimassa. Kyseessä on kuitenkin maan hallituksen vahva suositus osavaltioille.

Kielto ei päde saman katon alla asuviin. Häihin viranomaiset sallivat viisi henkilöä, ja hautajaisiin kymmenen.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt