Terrorismitutkija Atte Kalevan mukaan Turun puukottajan rikos on päivänselvää terrorismia.
Meneillään olevassa oikeudenkäynnissä ratkaistaan, tuleeko tuomio terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä murhista ja murhan yrityksistä.
– Jos tällaista tuomiota ei nyt tule, niin selkeämpää tekoa ei voi olla. Silloin uudessa laissa on valuvika eikä se vastaa siihen huutoon, mihin oli tarkoitus. Näin laki vaatisi heti muutosta, Kaleva toteaa MTV:n haastattelussa.
– (Abdelrahman) Bouanane on julistanut olevansa Isisin soturi ja jihadisti. Hän on julistanut halveksivansa vääräuskoisia kristittyjä ja naisia. Hän on terroristi, Kaleva sanoo.
Bouanane on todettu mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, mutta hänen käytöksensä on aiheuttanut hämmennystä oikeussalissa. Kaleva ei usko, että syytetty näyttelee tahallaan sekavaa.
– Ei jihadistienkaan toiminta ole aina täysin suunnitelmallista ison agendan eteenpäin viemistä horjumatta, Kaleva pohtii.
– Hän on tähän asti julistanut olevansa Allahin soturi ja osa suurta Isisin kaanonia – terroristina. Mielenvikaiseksi ”muuttuminen” veisi uskottavuutta tältä vakaumukselta.
Oikeudenkäynnin on tarkoitus jatkua keskiviikkona.