Kun Venäjä ryhmittää jälleen joukkojaan Ukrainan rajalle, lännessä on käynnistynyt vilkas keskustelu Ukrainalle mahdollisesti annettavasta sotilasavusta uuden hyökkäyksen torjumiseksi.
Kokeneen Yhdysvaltalaisen sotilasasiantuntijan, tohtori Stephen Blankin mukaan puheenvuoroja ovat vaivanneet sitkeät väärinkäsitykset Ukrainan nykyisistä sotilaallisista ja teknologisista valmiuksista.
– Tämä johtuu osittain siitä, että länsimaiset tiedotusvälineet toistavat kritiikittömästi venäläistä ja venäläismielistä propagandaa. Usein se kuitenkin heijastelee myös sitä, että tiedotusvälineet ja niin kutsutut analyytikot eivät ole lukeneet sitä, mikä on jo laajalti julkisesti saatavilla, Blank entinen Yhdysvaltain armeijan sotilasakatemian professori, kirjoittaa Real Clear Defense –verkkolehdessä.
Moni kommentaattori on hänen mukaansa leimannut Ukrainan sotilaallisesti takapajuiseksi, vaikka maa on jo kauan sitten osoittanut pystyvänsä suunnittelemaan ja valmistamaan muun muassa kantoraketteja, lämpöohjautuvia ballistisia ohjuksia, kehittyneitä ohjus- ja tutkajärjestelmiä sekä panssarivaunuja. Ukrainalla on yhä nämä valmiudet, mutta ongelmia maan teollisuudelle ovat aiheuttaneet muun muassa Saksan asettama tosiasiallinen vientikielto Nato-maista peräisin oleville korvaaville komponenteille, jäykkä byrokratia ja krooninen pääomien puute.
Pahimmat haavoittuvuudet
Jo kahdeksatta vuotta jatkuvan sodan aikana Ukraina on Blankin mukaan onnistunut kunnostamaan ja päivittämään huomattavan osan neuvostoaikaisesta kalustostaan sekä korvaamaan suuren osan venäläisvalmisteisista komponenteista länsimaisilla.
– Ukrainan keskeinen ongelma on se, että sen tiheä ja muutoin toimintakykyinen ilmapuolustusjärjestelmä, johon kuuluu kymmeniä S-300PT/PS- (SA-10 Grumble), S-300V1- (SA-12 Gladiator) ja Buk M1- (SA-11 Gadfly) -pattereita, ei pysty tehokkaasti torjumaan ballistisia ohjuksia. Maalla ei myöskään ole järjestelmiä, jotka kykenisivät matalalla lentävien venäläisten risteilyohjusten tehokkaaseen torjuntaan, hän sanoo.
Ukrainan ilmavoimat ovat hänen mukaansa eurooppalaisin standardein uskottavat, mutta eivät kestäisi viikkoja tai kuukausia jatkuvia Venäjän hyökkäyksiä ballistisin ohjuksin, risteilyohjuksin ja matalalla lentävin pommikonein. Pääosan laivastostaan ja kaikki meritorjuntaohjuspatterinsa maa menetti Venäjän kaapattua Krimin.
Kuin Israel vuoden 1973 sodassa
Ukraina on pyrkinyt aktiivisesti hankkimaan amerikkalaista kalustoa paikatakseen puolustuksensa kriittisimpiä puutteita. Ryhmä Yhdysvaltain puolustusministeriön asiantuntijoita onkin Blankin mukaan vastikään vieraillut maassa selvittämässä kartoittamassa mahdollisen avun painopistealueita.
– Näkemykset, joiden mukaan muutama sata Stinger MANPADiä tai Javelin ATGW-ohjuksia olisi riittävä apu, ymmärtävät Ukrainan tilanteen väärin, Blank sanoo.
– Avun vastustajat ovat usein väittäneet, että ukrainalaisilta kestäisi vuosia oppia käyttämään ja ylläpitämään kehittyneitä aseita, kuten Yhdysvalloissa valmistettuja F-15- ja F-16-koneita ja Patriot-torjuntaohjuksia. Tämä väite ei ota huomioon sitä, kuinka kehittyneitä laitteita ukrainalaiset jo suunnittelevat, tuottavat ja käyttävät, hän huomauttaa.
– Aloittelevan hävittäjälentäjän kouluttaminen F-15:n tai F-16:n lentämiseen saattaa vaatia 100 tuntia lentoaikaa, mutta kokenut Su-27- tai MiG-29 -lentäjä voidaan kouluttaa paljon lyhyemmässä ajassa. Paljon osuvampaa on verrata ukrainalaisia israelilaisiin joitakin vuosikymmeniä sitten – he olivat fiksuja ja motivoituneita, mutta he taistelivat selviytymisestään liian vähäisin resurssein ja joutuivat eurooppalaisten ”liittolaistensa” pettämiksi, hän toteaa.
