Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Anu Vehviläinen: Sanojen rangaistavuudesta ei äänestetty

Eduskunnan puhemiehen mukaan Juha Mäenpään tapaus on loppuun käsitelty.

Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) sanoo kunnioittavansa eduskunnan päätöstä.

Eduskunta ei myöntänyt valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiselle syytelupaa kansanedustaja Juha Mäenpään (ps.) vieraslajipuheesta.

Puhemies toteaa, että perustuslaki takaa kansanedustajalle erityisen aseman, jonka tavoitteena on turvata kansanedustajan mahdollisuus hoitaa täysimittaisesti edustajantointaan. Yhtenä esimerkkinä erityissääntelystä on kansanedustajan syytesuoja.

– Haluan korostaa sitä, että käydyssä äänestyksessä ei äänestetty siitä, olivatko Mäenpään käyttämät sanat rangaistavia vai ei, Anu Vehviläinen sanoo tiedotteessa.

Aloitettuaan puhemiehenä Vehviläinen korosti jokaisen kansanedustajan perustuslaissa säädettyä velvollisuutta ”esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä”.

– Perustuslaissa tämä vaatimus on samassa pykälässä kansanedustajan puhevapauden kanssa. Vakaan ja arvokkaan esiintymisen vaatimus on sovitettava, ja sovitettavissa, yhteen sananvapauden kanssa, Vehviläinen painotti.

Hänen mukaansa myös vaikeista, kansaa ja kansanedustajia jakavista asioista on voitava keskustella avoimesti.

– Reipas ja räväkkäkin kielenkäyttö on mahdollista ilman kenenkään loukkaamista.

Vehviläinen toteaa, että tapaus Mäenpään käsittely eduskunnassa on päättynyt.

Lue myös:

Valtakunnansyyttäjä Ylelle: Juha Mäenpää olisi todennäköisesti tuomittu
Nämä kansanedustajat äänestivät syytelupaa vastaan
Eduskunta ei antanut suostumusta syyttää kansanedustajaa

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt