Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasen mukaan eduskunta ei malttanut kuunnella rikosoikeuden asiantuntijoita riittävästi uudesta tieliikennelaista, kertoo Aamulehti.
Kesäkuun alussa 2020 voimaan tulevassa laissa on uusi hallinnollinen maksu, jonka suuruus vaihtelee rikkeen mukaan 20–200 euron välillä.
– Ylinopeusrikkeissä maksun käytön yläraja on 20 kilometrin ylitys. Sitä olisi pitänyt alkaa soveltaa 30 kilometrin nopeusylityksiin saakka pohjoismaisen mallin mukaan, Tolvanen kertoo lehdelle.
Hänen mielestään kyse on poliittisesta valinnasta. Eduskunnalta loppui rohkeus kesken.
Tolvanen epäilee, että osa yli 20 kilometrin nopeusylityksistä voi jäädä tulevaisuudessa rankaisematta. Tällainen tapaus voisi olla esimerkiksi 25 kilometrin nopeusylitys käytännössä tyhjällä moottoritiellä yöaikaan.
– Rikkeestä ei voisi rankaista liikennevirhemaksulla, mutta se ei välttämättä täyttäisi rikoslainkaan vaatimusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kyllä tähän aukko jää, mutta tuomioistuinten tulevat päätökset ratkaisevat.