X
SULJE MAINOS
Rokotepassi nosti tamperelaisten rokotusintoa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

AL: Rokotteiden kysyntä räjähti Tampereella, osa jäi ilman

Osa rokotukseen saapuneista jouduttiin käännyttämään pois.

Viime viikolla Tampereella voimaan tullut koronapassi vaikuttaa räjäyttäneen rokotteiden kysynnän kaupungissa. Osa rokotukseen saapuneista jouduttiin jopa käännyttämään pois.

Asiasta uutisoi Aamulehti.

Marraskuun toisella viikolla rokotteita annettiin Tampereella 2 765 kappaletta. Seuraavalla viikolla, jolloin koronapassi otettiin käyttöön, niitä jaettiin 3 643.

Kasvanut kysyntä on johtanut rokottajien työn hankaloitumiseen ja apukäsiä on jouduttu pyytämään kiirevastaanotosta. Myös ajanvaraus on ruuhkautunut: Aamulehden mukaan joillekin rokotusasemille on kuluneella viikolla saanut varattua aikoja vasta joulukuun lopulle.

– Kysynnän kasvuun ei osattu valmistautua kaikilla terveysasemilla. Tätä parannetaan ja aikoja lisätään, Tampereen hoitotyön päällikkö Birgit Aikio sanoo.

Aikion mukaan Tampereen kaupunki aikoo vastata kysyntään avaamalla ensi vuonna uuden rokotuspaikan, jonka on tarkoitus toimia rokotusklinikkaperiaatteella.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt