Ainakin osa al-Holin leirillä olevista suomalaisnaisista haluaa palata Suomeen. LEHTIKUVA / AFP Delil Souleiman

Al-Holin leirillä oleva Ylelle: Suomessa en voi noudattaa islamia kuten täällä

Osa ISIS-naisista haluaa palata Suomeen.

Yleisradion mukaan ainakin viisi yhdestätoista al-Holin vankileirillä olevasta suomalaisnaisesta haluaa palata takaisin Suomeen. Yle tavoitti naisista kaksi suoraan ja sai tietoa neljästä muusta näiden omaisilta.

Koillis-Syyriassa sijaitsevalla vankileirillä pidetään jihadistijärjestö Isisissä mukana olleita naisia ja heidän lapsiaan. Omaiset kertovat, että leirillä elävien naisten mielialat vaihtelevat. Osa naisista on huolissaan heitä vastustavasta ilmapiiristä Suomessa, toiset taas mahdollisista huostaanotoista.

Toinen Ylen suoraan tavoittamista naisista odottaa edelleen Isisin kalifaatin uutta tulemista. Hän kertoo lähteneensä Suomesta, jotta voisi harjoittaa vapaasti Islamia.

– Miksi palaisin siihen vankilaan takaisin, hän sanoo.

Naisen mukaan al-Holin leirillä on samankaltainen vahva yhteisö kuin islamilaisessa valtiossa oli. Leirillä saa harjoittaa islamia, vaikka hänen harmikseen sharia-lakia ei leirillä olekaan.

– Suomessa en takuulla kykene noudattamaan islamia niin kuin täällä. Ja anyway, koska toiveeni on palata islamilaiseen valtioon, tuskin Suomesta tulisin sinne uudestaan pääsemään.

 

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt