Yritysten investointeihin avautuu miljardin euron rahoitus

Finnveran rahoituksen tavoitteena on vauhdittaa investointeja.
Toimistotalo, jossa mm. Finnvera toimii., LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN
Toimistotalo, jossa mm. Finnvera toimii., LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN

Erityisrahoitusyhtiö Finnvera varautuu vauhdittamaan yritysten investointeja miljardilla eurolla tämän ja ensi vuoden aikana. Rahoitus on tarkoitettu pk-yritysten, keskikokoisten yritysten sekä suuryritysten hankkeisiin eri puolilla Suomea.

Tavoitteena on helpottaa investointien rahoituspakettien toteutumista tilanteessa, jossa yritysten investointihalukkuus on vahvistumassa. Finnveran mukaan muun muassa puhtaan siirtymän ja teollisuuden hankesuunnitelmat viittaavat kasvavaan kysyntään, vaikka Iranin sota ja energian hinnan nousu ovat lisänneet epävarmuutta.

Suomen keskeisenä haasteena pidetään rahoituksen saatavuutta erityisesti pitkäkestoisissa ja pääomavaltaisissa hankkeissa. Finnveran mukaan oikea-aikaisilla ja kohdistetuilla toimilla voidaan vahvistaa investointikäännettä ja tukea talouskasvun käynnistymistä ilman, että julkinen rahoitus syrjäyttää markkinaehtoista rahoitusta.

– Yritykset ovat olleet varovaisia investoimaan, mutta nyt suurempi riski on, että investoinnit käynnistyvät kasvun käänteen kannalta liian myöhään. Rahoituksella on tässä kehitysvaiheessa poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet vauhdittaa investointien liikkeellelähtöä, sanoo pääministeri Petteri Orpo (kok.) tiedotteessa.

Tavoitteena on saada liikkeelle etenkin teollisen mittakaavan yli 100 miljoonan euron investointeja yhteistyössä Finnveran, Tesin ja Business Finlandin kanssa. Finnveran liiketoimintajohtaja Juha Ketolan mukaan yhtiö tavoittelee tämän vuosikymmenen korkeinta Finnveran mahdollistamien investointien määrää kotimaan rahoituksessa. Finnvera voi takausten lisäksi myöntää suoria lainoja ja pidempiä maksuaikoja suhteessa pankkirahoitukseen.

Finnveran takausten ja lainojen arvioidaan houkuttelevan mukaan vähintään yhtä paljon yksityistä rahoitusta.

– Julkinen rahoitus on tässä tilanteessa tärkeä täydentämään ja vivuttamaan yksityistä rahoitusta. Finnveran investointiohjelma kohdistuu tunnistettuihin markkinakapeikkoihin ja parantaa siten markkinan toimintaa, sanoo elinkeinoministeri Sakari Puisto (ps.) tiedotteessa.

Koronnostoa perusteltiin Lähi-idän konfliktin luomilla inflaatiopaineilla.
Suomalaisilla korteilla maksettiin alkuvuonna 17,8 miljardin euron edestä.
Työttömyyden ennustetaan pysyvän korkealla kasvusta huolimatta.
Mainos