Valtiovarainministeriön yljohtaja Terhi Järvikare väläyttää tulevan sopeutusurakan edellyttävän puuttumista myös verotuksen isoihin kokonaisuuksiin. Ylijohtaja kirjoittaa kolumnissaan, että sopeutuksen tarve on niin suuri ja aikataulu niin tiukka, ettei sen hoitaminen ole realistista ilman verotukseen liittyviä toimia.
– Suurimmat veropohjat ovat ansiotuloverotuksessa ja arvonlisäverotuksessa. Vaikka työn verotuksen kiristämistä halutaan välttää ja arvonlisäverotukseen on tehty korotuksia jo tällä hallituskaudella, on epätodennäköistä, että ne pystytään jättämään kokonaan korotusten ulkopuolelle. Veronkorotukset on myös suunnattava sellaisiin kohteisiin, joista verotuottojen lisäys pystytään arvioimaan luotettavasti ja verotuottoja voidaan perustellusti olettaa kertyvän myös pidemmällä aikavälillä, Järvikare kirjoittaa.
Ylijohtaja korostaa, että koska Suomi kuuluu jo lähtötasoltaan korkean verotuksen maihin, veronkorotuksista päätettäessä täytyy olla huolellinen, jotta talouskasvun edellytykset heikentyvät mahdollisimman vähän. Toisaalta sopeutustarpeen ollessa iso on tehtävä veronkorotuksia, joiden verotuotto on suuri.
Joulukuun 2025 arvion mukaan sopeutustarve vuoteen 2031 mennessä on vähintään noin 8 miljardia euroa, mutta luku muuttunee vielä tämän vuoden mittaan, kun talouden näkymät päivittyvät.
LUE MYÖS: Tyrmäys työn verotuksen kiristämiselle – ”Hölmöintä mahdollista veropolitiikkaa”