Yli tuhat vapaaehtoista jalkautuu turvaamaan lasten kouluteitä koulujen alkaessa, kertoo Mannerheimin lastensuojeluliitto (MLL).
Vapaaehtoisia on yli 200 koululla eri puolilla Suomea. Vapaaehtoiset päivystävät koulujen alkaessa huomioliiveissä suojateillä koulujen läheisyydessä. He muistuttavat autoilijoita ja muita teillä liikkujia hiljentämään vauhtia, kun sadat tuhannet lapset ilmestyvät liikenteeseen kesäloman jälkeen.
– Kampanjan avulla teemme konkreettista työtä pienten koululaisten hyväksi. Haluamme varmistaa, että autoilijat huomaavat pienet kulkijat ja hiljentävät vauhtia. Ekaluokkalaiset vasta opettelevat liikenteessä kulkemista ja heidän liikkumisensa voi olla välillä arvaamatonta. Vapaaehtoisemme eivät ohjaa liikennettä, vaan heidän tehtävänsä on herättää autoilijoiden huomio, MLL:n viestintä- ja varainhankintajohtaja Leena Poutanen kertoo tiedotteessa.
Koulutien turvaajia tarvitaan, sillä Liikenneturvan mukaan suurin osa alakouluikäisten lasten loukkaantumisista tapahtuu nimenomaan tietä ylittäessä ja näistä onnettomuuksista yli 60 prosenttia suojatiellä.
Viimeisen kolmen vuoden aikana liikenteessä on kuollut keskimäärin kaksi alakouluikäistä vuodessa. Loukkaantuneita alakouluikäisiä oli keskimäärin 130 vuosittain.
Mukana turvallista koulutietä varmistamassa on myös yrityskumppaneita. Kampanjan valtakunnallisina tukijoina toimivat vakuutusyhtiö Lähitapiola ja huolinta- ja kuljetusliike Varova. Lisäksi paikkakuntakohtaisesti voi olla mukana muitakin yhteistyökumppaneita.
LUE MYÖS:
Saako sähköpotkulaudalla ajaa suojatiellä? Moni ei tiedä





