Apuna ry jakoi sosiaalisen median kanavissaan päivitystä, jossa kerrottiin 15-vuotiaasta Pekasta. Tarina oli huijausta. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Yli 300 lahjoitti Pekka-huijaukseen – poliisi: motiivina rahan tarve

Petosvyyhdissä kolmelle epäillylle kertyi noin 14500 euron rikoshyöty.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Anteeksi Pekka” -petoskokonaisuuden rikoksesta epäillyt tekijät ovat selvittäneet poliisille tapahtumaa omalta osaltaan. Suuren asianomistajamäärän takia tapauksen esitutkinnan arvioidaan valmistuvan aikaisintaan tulevana kesänä, poliisi kertoo tiedotteessa.

Hämeen poliisi tutkii tapausta, jossa helsinkiläisen hyväntekeväisyysjärjestö Apuna ry:n kautta kerättiin sosiaalisessa mediassa varoja väitetylle koulukiusatulle ja sittemmin itsemurhan tehneelle ”Pekalle” ja tämän perheelle aihetunnisteella #anteeksipekka.

Asia paljastui huijaukseksi ja epäillyn petosrikoskokonaisuuden esitutkinta on keskitetty Hämeen poliisille.

Tapauskokonaisuudessa on kolme lahtelaista rikoksesta epäiltyä, joiden henkilöllisyydet ovat poliisin tiedossa. Epäillyt ovat selvittäneet rikosepäilyjä omalta osaltaan. Pekan tarina vaikuttaa olleen yhden epäillyn kehittämä ja teon motiivina näyttää olleen yleinen rahan tarve.

Poliisi selvittää esitutkinnassa edelleen myös Apuna ry:n henkilöstön osallisuutta ja roolia tapahtumiin.

Asianomistajia eli rahaa lahjoittaneita henkilöitä on ympäri Suomen ja alustavien tietojen mukaan heitä on yli 300. Yksittäiset lahjoitukset ovat olleet pääasiassa 10–50 euroa, suurin yksittäinen lahjoitus on ollut noin 500 euroa. Kokonaisuudessaan rikoshyöty on noin 14500 euroa. Osa rikoshyödystä on saatu takavarikoitua poliisin haltuun.

Suuren asianomistajamäärän johdosta esitutkinnan arvioidaan valmistuvan ja siirtyvän syyteharkintaan aikaisintaan ensi kesän aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)