Suomen viranomaisten verkkopalvelut ovat yhden yhdysvaltalaisyrityksen varassa, kertoo Yle.
Tämä johtuu siitä, että viranomaispalveluiden Suomi.fi-portaali sijaitsee Amazonin pilvipalvelussa. Jos palvelussa ilmenisi häiriöitä tai se yllättäen lakkaisi toimimasta Suomessa, samalla lakkaisi toimimasta viranomaisten verkkopalvelutkin. Silloin asiointi viranomaisten kanssa vaikeutuisi merkittävästi ja asiointi pitäisi hoitaa esimerkiksi puhelimitse, kasvotusten tai paperipostilla.
Huoli palvelun kaatumisesta ei ole turha. Amazonin pilvipalveluissa ilmeni viime lokakuussa laaja häiriö, jonka vuoksi lukuisat verkkopalvelut olivat poissa käytöstä.
Viranomaispalvelut itse eivät sijaitse Amazonin pilvessä, mutta kirjautuminen niihin tapahtuu Suomi.fi:n kautta. Palveluissa ei ole vaihtoehtoista kirjautumistapaa. Kyse ei ole vähäisestä asiasta, sillä se koskettaa esimerkiksi Kelan, verohallinnon ja Traficomin palveluita. Asia koskettaa lisäksi Omakanta-palveluun kirjautumista.
Jyväskylän kyberturvallisuuden työelämäprofessori Tapio Frantti sanoo Ylelle, että menettelyssä on riskejä. Riskit liittyvät lisäksi siihen, että Suomi.fi -palvelun kautta käsitellään viranomaispostia ja rekisteritietoja. Ne taas kertovat, millaista tietoa viranomaisilla kansalaisista on. Se on aina riski, mikäli tällaisia tietoja on yhdysvaltalaisella palvelimella.
Suomi.fi-palvelusta vastaa Digi- ja väestötietovirasto (DVV). Viraston mukaan pilvikirjautumiseen siirtyminen johtui ensisijaisesti rahasta, sillä sen ansiosta DVV on onnistunut säästämään kuluissa. Vaikka pilvipalveluun liittyy rahallisten säästöjen lisäksi riski epävarmuuksista, DVV:n mukaan palvelussa ei ole ollut juurikaan katkoja.