Tulikivi on jatkanut toimintaa Venäjällä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Yle: Tulikiven osakkeenomistajat järkyttyneitä Venäjä-toimintojen jatkumisesta

Yhtiö kertoi vuonna 2022 lopettavansa toiminnan Venäjällä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Varaavia tulisijoja valmistavan juukalaisen Tulikivi-yrityksen osakkeenomistajat ovat järkyttyneitä tiedosta, jonka mukaan yritys on jatkanut liiketoimintaansa Venäjällä vuosina 2023–2025.

Yhtiö on vienyt maahan muun muassa takkoja sekä takan ja kiukaan osia. Kyseiset tuotteet eivät kuulu Venäjän vastaisten pakotteiden alle. Aiheesta kertoo Yle.

Yhtiö kertoi vuonna 2022 lopettavansa liiketoimintansa Venäjällä, sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa. Toiminta on kuitenkin jatkunut tästä huolimatta.

Moni sijoittaja ei tiennyt Tulikiven jatkaneen Venäjä-kauppaa.

– Tämä on minulle täysin uusi asia. En ole ollut millään lailla tietoinen tästä, joten en myöskään pysty asiasta enempää keskustelemaan, kommentoi Ylelle pääomasijoittaja Mikko Laakkonen, joka on yhtiön suurin yksityinen omistaja.

Suomen Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Petterson sanoo säätiön arvioivan sijoituksiaan uudelleen nyt saamansa tiedon valossa.

Tulikiven suunnitelma Venäjä-toimintojen alasajamisesta vuoden 2022 jälkeen on kestänyt kauan, mikä on moitittavaa, sanoo Työeläkeyhtiön Elon osakesijoitusjohtajan Jukka Vähäpesola.

Toiminta tulisi lopettaa mahdollisimman pian, hän jatkaa.

Tulikiven toimitusjohtajan Heikki Vauhkosen mukaan liiketoiminnan lopettaminen Venäjällä ei ole ollut yksinkertaista.

– Ymmärrämme, että kokonaisuudessa prosessi on vienyt liian paljon aikaa ja pahoittelemme sitä, Vauhkonen kommentoi Ylelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)