Suomi harkitsisi taistelupanssarivaunujen lahjoittamista Ukrainalle, mikäli useat maat aikoisivat samaa, Yle kertoo lähteisiinsä vedoten.
Suomi ei toistaiseksi ole tehnyt päätöstä taistelupanssarivaunujen luovuttamisesta. Lähde kertoo Ylelle, että mikäli useat Euroopan maat ryhtyisivät kannattamaan luovutuksia, Suomi harkitsisi osallistumistaan siihen. Tällä hetkellä Suomen poliittinen johto odottaa Ylen mukaan Saksan ja muiden suurten maiden ratkaisuja.
Suomi ei lähteidensä mukaan aio päättää vaunuluovutuksesta ensimmäisenä.
Keskustelu panssarivaunujen lahjoittamisesta on käynyt vilkkaana sen jälkeen, kun Puola ilmoitti harkitsevansa Leopard -panssarivaunujen lahjoittamista Ukrainalle. Samalla se tarkoittaisi uudenlaisen asejärjestelmän käyttöönottoa Ukrainassa.
Suomen osalta mahdollisesti Ukrainalle luovutettavien Leopard 2 -taistelupanssarivaunujen määrä olisi vähäinen. Tämä johtuu siitä, että Suomessa koetaan vaunuille olevan tarvetta myös Suomen puolustuksessa. Asiassa huomionarvoista on myös se, että toisin kuin monilla muilla Euroopan mailla, Suomella on runsaasti yhteistä rajaa Venäjän kanssa.