Suomen viennin kasvu löytyy nyt palveluista, ei tavaroista. Tavaravienti on yhä noin 20 vuoden takaisella tasolla, mutta palveluvienti on kolminkertaistunut kahdessa vuosikymmenessä, kertoo Yle.
– Olemme näkemässä murroksen, jossa palvelut ottavat suuremman osuuden kokonaisviennistä, sanoo LähiTapiolan varainhoidon pääekonomisti Hannu Nummiaro Ylelle.
Palvelut muodostavat nyt noin kolmasosan Suomen kokonaisviennistä. Kasvu on ollut voimakkainta ICT-alalla, kuten tietoliikenteessä, tietotekniikassa ja tietopalveluissa. Ohjelmistot ja tietojenkäsittely ovat aloja, joilla suomalainen osaaminen pärjää kansainvälisesti ja vienti ylittää tuonnin.
Nummiaron mukaan digitaalisissa palveluissa kotimainen arvonlisä voi olla selvästi suurempi kuin monessa tavaraviennin muodossa. Ohjelmistotuotteen skaalaaminen maailmalle onnistuu usein pienin lisäkustannuksin, kun taas teollisuustuotteisiin liittyy esimerkiksi raaka-aine-, palkka- ja kuljetuskustannuksia.
Suomen palvelutase on silti edelleen alijäämäinen, eli palveluita tuodaan enemmän kuin niitä viedään. Maailmantilanne voi kuitenkin avata Suomelle uusia mahdollisuuksia esimerkiksi kyberturvallisuuteen, hybridiuhkiin ja datakeskuksiin liittyvässä osaamisessa.
– Osaamisen rakenne on pikkuhiljaa siirtymässä tavaroista palveluihin. Meidän on saatava aikaan tuotteita, joita ihmiset haluavat, Nummiaro toteaa.