Poliisi on saamassa oman reservin. Asiasta kertoo Yle.
Asiaa valmisteleva lainsäädäntöhanke käynnistyi toukokuun alussa. Sisäministeriön poliisiosaston osastopäällikkö Tomi Vuoren mukaan valmiusjoukko kutsuttaisiin avuksi vakavissa poikkeustilanteissa.
– Hankkeella tavoitellaan sitä, että epätavanomaisessa turvallisuustilanteessa poliisilla olisi lisävoimavara saatavilla, jos sen omat resurssit ja muista poliisiyksiköistä saatavat lisäresurssit eivät riitä – eikä myöskään muiden viranomaisten virka-apu ole riittävä, Vuori sanoo Ylelle.
Hän painottaa, että reserviä hyödynnettäisiin vain ”epätavanomaisessa turvallisuustilanteessa”. Esimerkiksi valtiovierailujen ja suurten yleisötapahtumien yhteydessä poliisin henkilöstöä siirrettäisiin edelleen alueelta toiselle.
Poliisin reserviin eli valmiusjoukkoihin otetaan vain poliisiksi koulutettuja.





