Vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana Helsingissä kärähti ratista 470 huumeiden vaikutuksen alaisena ajanutta kuljettajaa, uutisoi Yle.
Alkoholista kärähti puolestaan 306 henkilöä. Sekä huumeita että alkoholia oli ottanut 79 kuljettajaa.
– Henkilökohtaisesti olen asiasta hyvin huolissani, koska tapaamme huumeidenkäyttäjiä päivittäin ja he aiheuttavat vaaratilanteita liikenteessä, vanhempi konstaapeli Robert Karlsson sanoo Ylelle.
– Alkoholin käyttäjät ajavat yleensä rauhallisesti eivätkä meinaa pysyä kaistalla. Huumausaineiden vaikutuksen alaisena kuljettajat ajavat holtittomasti, kovempaa ja tekevät liikenteessä vaarallisia liikkeitä, hän kertoo.
Missään muualla Suomessa huumekuskeja ei kärähdä rattijuoppoja enemmän. Helsingissä huumeet ohittivat alkoholin rattijuopumusten syynä ensimmäisen kerran vuonna 2017.
Karlssonin mukaan huumeiden vaikutuksen alla ajavia tavataan joka puolella kaupunkia, hieman kuitenkin itäpainotteisesti. Hän korostaa, että kaikki huumausaineet ovat erittäin vaarallisia. Eniten ongelmia aiheuttaa kuitenkin amfetamiini, joka on liikenteessä kannabiksen ohella useimmin tavattu huume.
– Se aiheuttaa muun muassa arvaamatonta käytöstä, kovia ylinopeuksia ja vaarallisia ohituksia, Karlsson kertoo.
Poliisiylitarkastaja Pasi Rissanen kertoo asiaan liittyen sosiaalisen median palvelu X:ssä (entinen Twitter), että vuosittain poliisi tekee Suomessa yli 15 000 huumepikatestiä ajoneuvon kuljettajille. Määrä on Euroopan mittakaavassa väestöön suhteutettuna suuri.
– Huumerattijuopumusten määrään vaikuttaa useampi tekijä, joista keskeisiä lienee huumausaineiden käyttäjien määrä ja huumausaineiden saatavuus yhteiskunnassamme, hän avaa.
Hyvä juttu @yleuutiset #poliisi rattijuopumusvalvonnasta ja poliisin ammattitaidosta valvonnassa!
Vuosittain poliisi tekee reilu 15 000 kpl huumepikatestiä ajoneuvojen kuljettajille mikä on Euroopan mittakaavassa suuri määrä väestöön suhteutettuna. https://t.co/sgDq4hMojh— Poliisiylitarkastaja Pasi Rissanen (@PoliisiPasi) July 26, 2023