Yle: Asuntolainoja haetaan aiempaa enemmän

Viitekorkojen lasku näkyy lainahakemusten määrässä.
Asuinrakennuksia Helsingin Kruunuvuorenrannassa 26. heinäkuuta 2024. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Asuinrakennuksia Helsingin Kruunuvuorenrannassa 26. heinäkuuta 2024. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Viitekorkojen lasku on innostanut suomalaiset hakemaan asuntolainoja, Yle kertoo.

– Asuntolainahakemusten määrä on lähtenyt selkeämmin kasvuun nyt kesä-heinäkuussa. Useina viikkoina hakemusten määrät ovat olleet korkeampia kuin viime vuonna tai jopa edellisenä vuonna, sanoo OP Uusimaan liiketoimintajohtaja Riikka Kangas Ylelle.

Myös Nordealla on havaittu, että lainahakemusten määrä on kasvanut merkittävästi edelliseen kesään verrattuna.

– Viime kesänä nähtiin selkeä kysynnän lasku korkojen nousun myötä. Nyt ollaan pikkuhiljaa varmasti palaamassa niin sanottuun normaaliin kysyntään ja korona-aikaa edeltävään normaaliin, Nordean toimipaikanjohtaja Jere Koivu sanoo.

Koivu arvioi, että lainahakemusten määrän kasvun taustalla ovat Euroopan keskuspankin päätös laskea ohjauskorkoa kesän alussa sekä kuluttajien hieman parantunut luottamus talouteen.

Noin 10 000 suomalaisella voi olla loppuvuonna liian korkea lisäprosentti, jos verokorttia ei päivitetä.
Asiantuntijoiden mukaan tulvatilanteisiin varautuminen ei ole vielä riittävästi juurtunut osaksi suomalaisten turvallisuusajattelua.
Juristi kertoo, mitkä sopimusehdot voivat käydä asunnon ostajalle kalliiksi.
Mainos