Verkkouutiset Extra

Asutko tällaisella tontilla? Lisälasku voi olla satoja euroja kuukaudessa

Etenkin pääkaupunkiseudulla monet taloyhtiöt sijaitsevat vuokratonteilla. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Etenkin pääkaupunkiseudulla monet taloyhtiöt sijaitsevat vuokratonteilla. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Juristi kertoo, mitkä sopimusehdot voivat käydä asunnon ostajalle kalliiksi.

Asuntoa ostavan kannattaa selvittää tarkkaan, sijaitseeko taloyhtiö omalla vai vuokratontilla. Kiinteistöliiton vanhemman juristin Pauliina Haapsaaren mukaan ero näkyy asukkaalle ennen kaikkea kustannuksissa.

– Ostajan kannalta ero on käytännössä siinä, että jos asunto on vuokratontilla, maksetaan tontin vuokraa osana hoitovastiketta. Osakkaat maksavat viime kädessä ne kulut, Haapsaari sanoo Verkkouutisille.

Vuokratontilla sijaitsevaa asuntoa harkitsevan kannattaa hänen mukaansa pyytää nähtäväkseen alkuperäinen maanvuokrasopimus.

Siitä pitäisi tarkistaa ainakin, kuka tontin omistaa, milloin vuokra-aika päättyy ja millä perusteilla tontin vuokraa voidaan korottaa. Maanomistajana voi olla esimerkiksi kaupunki tai kunta, mutta myös yksityinen toimija.

– Aina olisi hyvä pyytää nähtäväksi alkuperäinen tontin vuokrasopimus ja katsoa sieltä, kuka siellä on omistajana.

Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää siihen, jos pitkä vuokrasopimus on lähestymässä päättymistään.

– Jos vuokra-aika on päättymässä, siinä on riski siitä, että vuokran määrään tulee korotuksia. Se voi vaikuttaa omaan maksuvelvollisuuteen reippaastikin.

Suuri vuokrankorotus voi vaikeuttaa asunnon myyntiä

Pitkät maanvuokrasopimukset voivat olla vuosikymmeniä vanhoja. Tällöin tontista peritty vuokra on voinut jäädä jälkeen alueen nykyisestä hintatasosta, minkä vuoksi sopimuksen uusiminen voi tuoda mukanaan huomattavan korotuksen.

Haapsaari muistuttaa, että etenkin kaupunkien omistamilla tonteilla korotuksia voidaan toteuttaa myös vaiheittain. Näin vuokra ei välttämättä nouse kerralla uudelle tasolle.

Jos tonttivuokra kohoaa voimakkaasti, seuraukset voivat näkyä paitsi kuukausittaisissa asumismenoissa myös asunnon myytävyydessä.

– Voi olla tosi vaikea saada asuntoja kaupaksi, jos siellä on niin isot hoitovastikekulut. Pelkästään tontin vuokraan voi mennä perhehuoneistossa satoja euroja tai enemmänkin kuukaudessa.

Tällaiset tapaukset ovat Haapsaaren mukaan kuitenkin vähemmistössä.

Entä jos maanomistaja ei halua jatkaa sopimusta?

Vuokrasopimuksen päättyminen herättää myös kysymyksen siitä, mitä tapahtuu, jos maanomistaja ei halua jatkaa sopimusta.

Yksi mahdollisuus on neuvotella siitä, että taloyhtiö ostaisi tontin itselleen. Maanomistajalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta myydä tonttia, vaan hinnasta ja kaupasta on päästävä sopuun.

– Taloyhtiön kanssa voidaan neuvotella siitä, että taloyhtiö lunastaisi tontin itselleen. Mutta omistajalla ei ole velvollisuutta myydä tonttia, Haapsaari sanoo.

Jos uutta vuokrasopimusta tai tonttikauppaa ei synny, seuraukset voivat Haapsaaren mukaan olla vakavia. Äärimmillään tilanne voi vaikuttaa myös rakennuksen omistukseen, asuntojen vakuuksiin ja pankkilainoihin. Periaatteessa vastaan voi tulla jopa tilanne, jossa osakkaat joutuvat muuttamaan huoneistoista pois.

Hän painottaa kuitenkin, että näin pitkälle etenevät tapaukset ovat käytännössä hyvin harvinaisia.

Poimintoja videosisällöistämme

– Se on ehkä enemmän sellainen riski, joka ei yleensä toteudu.

Oma tonttikaan ei takaa arvonnousua

Haapsaari pitää omaa tonttia yleensä taloyhtiön ja osakkaan kannalta hyvänä asiana. Tonttivuokraa ei tarvitse maksaa, ja taloyhtiöllä on samalla omaisuutta.

Oma tontti näkyy kuitenkin usein myös asunnon korkeampana kauppahintana. Ostaja maksaa siis tontista käytännössä jo asuntoa hankkiessaan.

Tästä voi syntyä riski alueella, jossa asuntojen ja tonttien hinnat laskevat.

– Jos on alun perin maksanut enemmän sen takia, että asunto on omistustontilla, se ei välttämättä näykään myöhemmin arvon kehityksessä, Haapsaari muistuttaa.

Haapsaaren mukaan oma tontti on tästä huolimatta yleensä edullisemmassa asemassa sikäli, että tonttivuokrasta syntyvä jatkuva maksuvelvollisuus jää pois.

Kumpi sitten on parempi valinta: vuokra- vai omistustonttia?

Tähän kysymykseen ei ole olemassa yksiselitteistä vastausta, jota voisi soveltaa kaikille ostajille. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla vuokratontit ovat yleisiä, ja kalliilla maa-alueilla omaa tonttia ei välttämättä ole tarjolla halutulla alueella lainkaan.

– Aina pitää vähän tapauskohtaisesti miettiä, Haapsaari tiivistää.

LUE MYÖS:
Yhteinen asuntolaina voi yllättää: Puolison velkaosuus saattaa jäädä sinulle

Onko pihallasi valvontakamera? Naapurin kuvaaminen voi olla rikos

Picture of Ville Mäkilä
Ville Mäkilä
Ville Mäkilä on Verkkouutisten toimittaja, joka on erikoistunut arjen talousaiheisiin. Hän kirjoittaa etenkin asumisesta, tietoturvasta, työelämästä ja verotuksesta. Mäkilällä on kokemusta useista medioista, ja hän on työskennellyt aiemmin muun muassa Kauppalehdessä, Uudessa Suomessa, STT:llä ja MTV Uutisissa.