Vladimir Putinin salarakas joutui EU:n pakotelistalle

Entisen olympiavoimistelija Alina Kabajevan on kerrottu seurustelleen jo pitkään Venäjän presidentin kanssa.
Alina Kabajeva vuonna 2008. LEHTIKUVA / AFP Giuseppe Cacace
Alina Kabajeva vuonna 2008. LEHTIKUVA / AFP Giuseppe Cacace

Venäjän presidentti Vladimir Putinin pitkäaikaiseksi tyttöystäväksi uskottu entinen olympiavoimistelija Alina Kabajeva on pantu EU:n pakotelistalle.

Asiasta tässä kertovan Politicon mukaan Kabajeva ei voi enää matkustaa EU:ssa ja kaikki hänen mahdolliset varansa EU-alueella jäädytetään.

Britannia pani Kabajevan pakotelistalle toukokuussa.

Yhdysvaltain on uutisoitu suunnitelleen aiemmin vastaavia pakotteita. Amerikkalaisviranomaisten kerrottiin kuitenkin päätyneen lopulta hylkäämään ajatuksen, koska pakotteita pidettiin liian henkilökohtaisena iskuna Vladimir Putinille.

39-vuotiaan Kabajevan uskotaan seurustelleen Putinin kanssa vuosikausia. Pariskunnalla on amerikkalaisviranomaisten julkisuuteen antamien tietojen mukaan ainakin kolme yhteistä lasta. Kabajeva on toiminut urheilu-uransa jälkeen muun muassa kansanedustajana. Nykyisin hän on mediajätti National Media Groupin hallituksen puheenjohtaja.

Amerikkalaisten mukaan Kabajevalla epäillään olevan rooli presidentin mittavan henkilökohtaisen omaisuuden kätkemisessä ulkomailla.

Kreml on kiistänyt väitteet presidentin ja Alina Kabajevan suhteesta.

Hyökkääjä pyrkii häiritsemään raja-alueiden ruokahuoltoa.
Ulkoministerin mukaan aika ei ole vielä kypsä keskusteluille venäläisten poliitikkojen kanssa.
Ukrainan droonit aiheuttavat tuhoa hyökkääjän selustassa.
Mainos