Venäjällä huomio on suuntautumassa sen Ukrainassa käymän hyökkäyssodan lisäksi yhä enemmän informaatiosodankäyntiin, kertoo The Wall Street Journal. Nuotteja tähän asetettiin jo elokuussa, kun presidentti Vladimir Putinin neuvonantaja, presidentinhallinnon varajohtaja Sergei Kirijenko puhui maan viranomaistahojen viestinnästä vastaaville toimijoille Sberbankin omistamalla kampuksella pidetyssä tilaisuudessa.
– Pääasiallinen sota jota käydään tällä hetkellä on ihmisten mielistä. Me kaikki tässä huoneessa olemme tämän sodan erikoisjoukkoja, hän sanoi.
Valtionmedian asettamista narratiiveista on tullut Venäjällä virallinen totuus, jonka vastaisia mielipiteitä esittävät vapaat tai opposition hallitsemat mediat ovat joutuneet lopettamaan toimintansa lainsäädännön kiristyessä. Arvioiden mukaan Venäjä on hakemassa samanlaista hallinnan tasoa ihmisten ajattelusta, jota ei ole nähty Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Eikä informaatiosota ole Kirijenkon mukaan jäämässä tähän.
– Jos ajattelette, pelkästään kouluikäisiä lapsia on maassamme 18 miljoonaa. Kuvitelkaa heidän vanhempiansa lisäämistä tähän, hän ohjeisti viranomaisia.
Lapsiin kohdennettuja toimia aloitettiinkin heti puheen jälkeen syyskuussa. Venäläiskoulut aloittavat nyt päivänsä lipunnostolla ja kansallislaululla, ja maanantaisin pidetään propagandatunteja aiheesta ”keskusteluja siitä mikä on tärkeää”. Opettajia on ohjeistettu myös kasvattamaan lapsia isänmaallisiksi osana ”taistelua länttä vastaan”. Yliopisto-opiskelijoiden taas tulee vuodenvaihteen jälkeen osallistua luennoilla, jotka ylistävät Venäjän perinteitä ja haukkuvat läntistä rappiota.
Kirijenkon mukaan kaikki toivovat ”sotilaallisen erityisoperaation” nopeaa päättymistä Ukrainassa, mutta sota ihmisten mielistä tulee jatkumaan.
– Kun se loppuu, informaatiosota jatkuu… Se on kaikenkattava sota tässä.





