Vladimir Putin: Ydinsodan uhka kasvaa

Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi keskiviikkona ydinsodan uhan kasvavan.
Venäläinen mannertenvälinen Topol-M ydinohjus. LEHTIKUVA
Venäläinen mannertenvälinen Topol-M ydinohjus. LEHTIKUVA

– Ydinsodan uhan suhteen olette oikeassa, tällainen uhka lisääntyy. Mitä tulee ajatukseen, että Venäjä ei missään olosuhteissa käyttäisi tällaisia aseita ensin, silloin se tarkoittaa, että emme myöskään voisi olla toinen, joka käyttää niitä – koska mahdollisuus tehdä niin alueellemme kohdistuvan hyökkäyksen tapauksessa olisi hyvin rajallinen, Vladimir Putin sanoi CNN:n mukaan.

Putinin mukaan Venäjällä on kuitenkin strategia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Puolustukseksi pidämme joukkotuhoaseita, ydinaseita – kaikki perustuu niin kutsuttuun kostoiskuun – eli kun meihin isketään, iskemme vastauksena.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Putinin mukaan Euroopassa on Yhdysvaltain ydinaseita suuria määriä, kun taas Venäjä ei ole siirtänyt ydinaseitaan muille alueille eikä aio tehdä niin, mutta ”suojelee liittolaisiaan kaikilla käytettävissään olevilla keinoilla, jos se on välttämätöntä.”

Presidentti sanoo pitävänsä ydinaseita kuitenkin edelleen pelotekeinona.

– Emme ole tulleet hulluiksi. Olemme tietoisia siitä, mitä ydinaseet ovat. Emme aio heilutella näitä aseita kuin partaveistä juosten ympäri maailmaa. Tietysti lähdemme siitä tosiasiasta, että ne ovat olemassa. Tämä on pelotetekijä, joka ei provosoi konfliktien laajenemista, vaan pelote. Ja toivon, että kaikki ymmärtävät tämän, Putin selitti.

Hyökkäyksen uhkaan varaudutaan professori Carlo Masalan mielestä edelleen aivan liian hitaasti.
Kylvökauden edellä Venäjä on joutunut jäädyttämään bensiinin viennin aina heinäkuun alkuun asti.
Venäläinen evp-upseeri puhui radiossa suunsa puhtaaksi Venäjän armeijan heikosta tilasta, jota läpäisee kaiken kattava valehtelu.
Mainos