Venäjän presidentti Vladimir Putin osallistui sunnuntaina Venäjän laivaston päivän paraatiin Pietarissa. Putin viittasi Pietariin maan ”laivastopääkaupunkina”.
Venäjän presidentti aloitti noin viisiminuuttisen puheensa ylistämällä venäläistä laivastoa sekä kiittämällä Pietari Suurta, joka Putinin mukaan perusti laivaston ja hänen alaisuudessaan ”Venäjästä tuli laivastosuurvalta”.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Putin ylistää Pietari Suurta, vaan hän on aiemminkin muun muassa verrannut omia tekojaan Suuren aikaisiin valloituksiin.
Putin uhkasi ”vahvalla vastauksella” kaikkia, jotka ”uhkaavat Venäjän itsenäisyyttä”.
Putin myös kertoi puheen aikana, että Venäjän laivasto on saamassa lähiaikoina uusia hypersonisia risteilyohjuksia.
Hypersoninen ohjus lentää yli viisinkertaisella äänennopeudella. Tämä tekee niiden torjunnasta nykyisillä ohjuspuolustusjärjestelmillä haasteellista.
Venäjän kykyä valmistaa uusia kehittyneitä aseita on pidetty kyseenalaisena ja Venäjän joukoilla on tiettävästi ollut pulaa täsmäaseista Ukrainassa. Venäläinen puolustusteollisuus on ollut vaikeuksissa talouspakotteiden takia.