Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi viime viikolla Venäjän presidentin Vladimir Putinin luvanneen, että Venäjä keskeyttää Ukrainan energialaitoksien pommittamisen.
Iskujen piti tauota viikon ajaksi ennätyskylmien säiden vuoksi, mutta myöhemmin Kreml ilmoitti luvanneensa energiatulitauon kestävän vain sunnuntaihin. Samaan aikaan Venäjä ei myöskään lopettanut muita iskuja, vaan esimerkiksi tappoi lennokki-iskulla kotimatkalla olleita kaivostyöläisiä.
– Venäjä on jatkanut Kiovan pommitusta vain neljän päivän jälkeen, kun Trump pyysi Putinilta viikon tulitaukoa äärimmäisen sään vuoksi. Tällä hetkellä pakkasta on 20 astetta ja Ukrainan pääkaupungissa kaikui hetki sitten yli kymmenen isoa räjähdystä. Seuraavat Ukraina, Venäjän ja Yhdysvaltojen kolmikantaneuvottelut on määrä pitää keskiviikkona ja torstaina, mutta Moskova selkeästi näyttää, mitä se ajattelee ”rauhasta”. Kiovan pormestarin mukaan liikerakennus ja päiväkoti ovat tulessa. Hyökkäys jatkuu, kertoo Financial Times -lehden Kiovan-kirjeenvaihtaja Christopher Miller X-alustalla.
Energiayhtiö DTEKin mukaan Venäjä on iskenyt yön aikana lämpövoimalaitoksiin. Korjaustyöt ovat käynnissä.
Ukrainan ulkoministeri Andri Sybiha sanoo, että pakkanen on kiristynyt yli 20 asteeseen Kiovassa ja yön aikana Venäjä ampui 450 droonia ja 60 ohjusta Ukrainaan.
– Ensisijaiset kohteet olivat energia-infrastruktuuri ja asuinrakennukset Kiovassa, Dniprossa, Harkovassa, Sumyssa, Odessassa ja muilla alueilla, hän kertoo.
– Putin odotti lämpötilojen laskua, ja varastoi drooneja ja ohjuksia jatkaakseen kansanmurhaansa Ukrainan kansaa vastaan, Sybiha kirjoittaa X:ssä.
Sybiha toteaa, että tämän viikon neuvottelupyrkimykset Abu Dhabissa tai Putinin Yhdysvalloille antamat lupaukset eivät estäneet häntä jatkamasta ihmisten terrorisointia sodan ankarimpana talvena. Sybihan mukaan Ukrainalla on vastassaan terroristeja, jotka pitää pakottaa lopettamaan.
– Maailmalla on keinot. Vahvistakaa Ukrainan ilmapuolustusta ja energiakestävyyttä. Lisätkää painetta Moskovalle. Riistäkää Venäjän sotakoneistolta energiatulot ja pääsy teknologiaan. Eristäkää Venäjän hallinto. Pysäyttäkää ja takavarikoikaa Venäjän laittomat öljytankkerit. Putinilta on vietävä harhakuvitelmat siitä, että hän voi saavuttaa mitään pommituksilla, terrorilla ja aggressiolla, vaatii Sybiha.
Myös The Wall Street Journalin kirjeenvaihtaja Yaroslav Trofimov huomauttaa, että Putin keskeytti iskut Ukrainan sähkö- ja lämpövoimaloihin muutamaksi päiväksi, mutta jatkoi niitä päivänä, joka on yksi kylmimmistä alueella vuosikymmeniin.
– Miljoonilla ihmisillä ei ole sähköä, vettä eikä lämmitystä jäätyneissä kerrostalokortteleissa, Trofimov toteaa.
The aftermath of the massive Russian attack on Ukraine last night:
▪️In Kyiv, 1170 residential buildings are without heating. Emergency electricity outages. -19 °C today. Five people injured.
▪️In Kharkiv, 820 residential buildings are without heating, the power plant that… https://t.co/jPJqmcELhP pic.twitter.com/l2QxZlpKsi
— Anton Gerashchenko (@Gerashchenko_en) February 3, 2026
The temperature in Ukraine is below -20°C (-4°F). Overnight, Russia attacked with 450 drones and over 60 missiles, including ballistic ones.
Primary targets: energy and residential houses in Kyiv, Dnipro, Kharkiv, Sumy, Odesa, and other regions.
Putin waited for the… pic.twitter.com/472hClO1LJ
— Andrii Sybiha 🇺🇦 (@andrii_sybiha) February 3, 2026
Russia attacked thermal power plants overnight, according to DTEK, ending a ceasefire Trump said Vladimir Putin had agreed to for a week after just four days and in the harshest cold snap of the war. The Kremlin said it had agreed to halt strikes only through February 1, so it… https://t.co/A3Sxl4VaRG
— Christopher Miller (@ChristopherJM) February 3, 2026
This is how much Russia tried to destroy Ukraine and its people in the early hours of this morning.
The radar map of approximate missile and drone paths Yellow is drones, pink=jet drones, the rest are missiles. pic.twitter.com/ho7dFmw3Zd
— Tim White (@TWMCLtd) February 3, 2026
Russia made a gesture of good will to Trump, and halted its attacks on Ukrainian power and heating stations for a few days — until today, one of the coldest days in decades. It is -6 Fahrenheit in Kyiv now, and millions of people have no electricity, no water and no heating in…
— Yaroslav Trofimov (@yarotrof) February 3, 2026





