Viron ja Suomen välisen sähkönsiirtokaapelin vika paikannettu

Fingridin mukaan vikaa ei vianselvityksen yhteydessä kerättyjen tietojen mukaan aiheuttanut ulkopuolinen tekijä.
EstLink 2 -yhteyden muuntamoasema Porvoon Anttilassa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
EstLink 2 -yhteyden muuntamoasema Porvoon Anttilassa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Suomen ja Viron välisen EstLink 2 -sähkönsiirtokaapelin vika on paikannettu, tiedottaa kantaverkkoyhtiö Fingrid.

Perjantainyönä vikaantuneen sähkönsiirtoyhteyden vika on sunnuntaina paikannettu ranta-alueelle virossa. Vian tarkempi paikannus jatkuu Fingridin mukaan edelleen. Korjausaikataulu tarkentuu ensi viikon aikana vian täsmällisen sijainnin ja luonteen selkiytyessä.

Fingridin tiedotteessa kerrotaan, että vianselvityksen yhteydessä saatujen ja kerättyjen tietojen perusteella vikaa ei ole aiheuttanut ulkopuolinen tekijä.

Vikaantumista on Fingridin mukaan selvitetty tiiviissä yhteistyössä Viron kantaverkkoyhtiö Eleringin ja eri viranomaisten kanssa. Yhteyden vikaantuminen ei vaarantanut sähköjärjestelmän toimintaa Suomessa.

Pörssisähkösopimuksen hinnan voi kiinnittää yhden, kolmen ja kuuden kuukauden määräajaksi.
Sähkösopimuksen kilpailutus jää monelta tekemättä muuton yhteydessä, vaikka valintaa pidetään aiempaa tärkeämpänä.
Mainos