Jos Suomi liittyy Natoon, jäsenyyden tuomia mahdollisuuksia ei kannata omaehtoisesti lähteä rajaamaan. Näin sanoo Viron Ulkopoliittisen Instituutin johtaja Kristi Raik.
Suomessa on käyty keskustelua mahdollisen Nato-jäsenyyden yhteydessä niin sanotusta Norjan-mallista. Tällä tarkoitetaan Norjan tekemiä omaehtoisia rajauksia jäsenyyteensä niin, ettei maahan sijoiteta rauhan aikana ydinaseita, Nato-joukkoja eikä tukikohtia.
Toistaiseksi niin sanottu Norjan-malli on pyörinyt lähinnä keskusteluissa yhtenä vaihtoehtona eivätkä johtavat poliitikotkaan näyttäisi sitä ajavan.
– Suomessa puhutaan paljon turvallisuuspoliittisesta liikkumavarasta, sitähän on aina korostettu. Mitkään Nato-jäsenyydelle asetetut ehdot, jotka rajoittaisivat tätä liikkumavaraa, eivät kuulostaisi kovin järkeviltä, Raik katsoo Verkkouutisten haastattelussa.
Norjan rajausten taustalla on ollut pyrkimys olla provosoimatta ja ärsyttämättä Venäjää. Raik näkee tässä yhtymäkohtia myös Suomen harjoittamaan ulkopolitiikkaan:
– Norjassa on Suomen tapaan yritetty ylläpitää hyviä naapurisuhteita Venäjään. Sillä, ettei Norjaan ole näitä tukikohtia tai joukkoja haluttu, on pyritty lieventämään jännitteitä. Nyt turvallisuustilanne on kuitenkin erilainen ja Suomella on myös pitkä raja Venäjän kanssa.
Raikin mielestä keskustelu niin sanotusta Norjan-mallista on kaiken kaikkiaan ennenaikaista. Sen enempää Norja kuin muutkaan maat eivät ole tiettävästi asettaneet varsinaisen liittymisen yhteydessä tämänkaltaisia reunaehtoja.
– Suomella ei ole mitään tarvetta tässä vaiheessa päättää, halutaanko niitä Nato-joukkoja tänne tai mikä se malli sitten tulee olemaan. Nyt on kysymys siitä, halutaanko päästä jäseneksi.
– Suomalaisessa Nato-keskustelussa on näkynyt välistä aiheetonta pelkoa, että Nato pakottaisi jäsenmaita joukkojen vastaanottamiseen tai operaatioihin osallistumiseen. Näinhän asia ei suinkaan ole, vaan jokainen jäsenmaa tekee päätöksensä näistä kansallisesti. Tietysti Natoon liitttyminen tarkoittaa koko aluetta koskevan puolustusvelvoitteen hyväksymistä, mutta miten se sitten tarkalleen ottaen tapahtuu, on neuvottelujen ja suunnitteluiden tulos.
Raik katsoo, että Norjan kaltaiset rajaukset onnistuvat tarvittaessa siinä vaiheessa, kun Suomi on jo Naton sisällä. Toinen kysymys sitten on, olisivatko ne Suomen etujen mukaisia.
– Itse näkisin niin, että kannattaisi mieluummin pitää mahdollisuudet auki. Jos myöhemmin sellainen arvio tehtäisiin, että Suomi haluaisikin tänne Nato-joukkoja, sitä voitaisiin sitten lähteä ajamaan.
On asia erikseen, saataisiinko Suomeen edes sijoitettua Nato-joukkoja, jos sitten haluttaisiinkin. Vaikka Suomella on pitkä itäraja Venäjän kanssa, Suomen maavoimat ovat omasta takaakin vahvat.
– Se vaatii aika kovaa lobbaustyötä. Natossa päätökset syntyvät yksimielisyydellä ja resurssit ovat rajalliset, tietää Raik.
Baltian maissa on tehty paljon töitä sen eteen, että maihin saataisiin pysyviä Nato-joukkoja. Taustalla on hillinnyt Naton ja Venäjän sopimus vuodelta 1997, jonka mukaan sotilaallista läsnäoloa ei vahvistettaisi pysyvin joukoin maiden rajojen läheisyydessä. Etenkin Saksa on osaltaan jarruttanut sotilaallisen voiman lisäämistä. Vuoden 2014 jälkeen kiertävien Nato-joukkojen läsnäoloa on kuitenkin vahvistettu itäisessä Euroopassa.
Keskustelu Nato-joukoista on kuitenkin aktiivista ja mahdollisia uusia linjauksia saattaa olla luvassa kesäkuussa pidettävässä Madridin huippukokouksessa.