Viina tappoi 2000 suomalaista, kaatumiset vanhusten yleisin kuolinsyy

Tapaturmaisiin kaatumisiin ja putoamisiin kuoli vuonna 2012 yhteensä 1 156 henkilöä. Tapaukset ovat lisääntyneet määrällisesti 20 vuodessa lähes 40 prosenttia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lisäksi kuolemaan myötävaikuttavana syynä kaatuminen tai putoaminen oli mukana yli 800 kuolemantapauksessa. Kuolemaan johtaneista kaatumistapaturmista kolme neljäsosaa tapahtui yli 70-vuotiaille, kertoo Tilastokeskuksen kuolemansyytilasto.

Kuolemaan johtaneet tapaturmaiset kaatumiset ja putoamiset ovat harvinaisia nuorilla, alle 30-vuotiailla. Heille on sattunut viime vuosina alle 10 tapausta vuosittain. Viime vuonna viidennes kaatumiseen kuolleista oli 40–69-vuotiaita. Tämänikäisten kaatumisturmien uhreista kahdeksan kymmenestä oli miehiä ja yli kolmannes päihtyneitä.

Suurin osa kuolemaan johtaneista kaatumisista tapahtui yli 70-vuotiaille. Kaatumiset ovat yleisin tapaturmakuolemansyy iäkkäillä ihmisillä ja ne aiheuttavat vuosittain enemmän kuolemia kuin esimerkiksi itsemurhat yhteensä.

Dementiakuolemien määrä lisääntynyt rajusti

Vuonna 2012 kuoli yhteensä 51 737 henkilöä. Määrä on yli kaksi prosenttia suurempi kuin edellisenä vuonna.

Elinajan pidentyminen näkyy kuolleiden ikäjakaumassa. Kuolleista lähes kaksi kolmesta oli täyttänyt 75 vuotta ja joka kolmas oli täyttänyt 85 vuotta. Lisääntynyt ikääntyneiden kuolleisuus näkyy kuolemansyissä lähinnä dementian ja verenkiertoelinten sairauksien määrän kasvuna.

Viime vuonna verenkiertoelinten sairauksiin kuoli 39 prosenttia kaikista kuolleista. Toiseksi eniten, 23 prosenttia, kuolemista aiheutui kasvaimista. Dementia – mukaan lukien Alzheimerin tauti – aiheutti 14 prosenttia kuolemista. Dementian osuus kuolemista on kasvanut viime vuosina nopeasti.

Sitä vastoin itsemurhien määrä väheni edelleen viime vuonna. Itsemurhan teki 873 henkilöä, mikä on 39 henkeä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Luku oli suurimmillaan vuonna 1990, jolloin Suomessa tehtiin yli 1 500 itsemurhaa.

Muutaman vuoden jatkunut alkoholiperäisten kuolemien määrän lasku kääntyi viime vuonna nousuun. Alkoholisyihin kuolleiden määrä kasvoi edellisvuodesta vajaat neljä prosenttia. Alkoholiperäisiin syihin kuoli lähes 2 000 henkeä, joista suurin osa, kolme neljästä, oli miehiä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)