Veronmaksajat tyrmää veronkiristykset – menoja pitää leikata

Veronmaksajain Keskusliiton mukaan veropolitiikan poukkoilu on pahinta myrkkyä.
Veronmaksajien mukaan ansiotulojen verotus tulisi olla ensisijainen kevennyskohde ensi vaalikaudella., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Veronmaksajien mukaan ansiotulojen verotus tulisi olla ensisijainen kevennyskohde ensi vaalikaudella., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Veronmaksajain Keskusliitto vaatii seuraavalle vaalikaudelle menosäästöihin ja rakenneuudistuksiin nojaavaa talouslinjaa.

Liitto on julkaissut linjauksensa vaalikaudelle 2027–2031. Sen mukaan Suomen julkinen talous on saatava kestävälle uralle talouskasvua ja työllisyyttä vahvistamalla, ei yleisillä veronkiristyksillä.

Veronmaksajien mukaan julkisten menojen taso on liian korkea suhteessa kansantalouden kantokykyyn. Siksi säästäväisyyden on oltava ensisijainen keino julkisen talouden tasapainon palauttamisessa.

Liitto korostaa, että verotuksen tulee olla vakaata, ennustettavaa ja kohtuullista. Sen mukaan työn tekemisen ja teettämisen verotusta ei pidä kiristää. Sama koskee yritysten ja yrittäjien verotusta.

Veronmaksajat pitää kuluvalla vaalikaudella toteutuvia ansiotuloverotuksen ja yhteisöveron muutoksia oikeansuuntaisina. Liiton mukaan ne muodostavat pohjan myös seuraavan vaalikauden veropolitiikalle.

– Poukkoilu ja edestakainen siksakki ovat veropolitiikassa pahinta myrkkyä. Siksi jo pelkkä spekulointi esimerkiksi yhteisöverokannan alennuksen perumisella tai marginaaliverojen uudella kiristämisellä on haitallista, Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen sanoo tiedotteessa.

Linjauksissa Veronmaksajat nostaa ansiotulojen verotuksen ensisijaiseksi kevennyskohteeksi. Liitto vaatii myös kotitalousvähennyksen vakiinnuttamista, kohtuutta perintöjen ja lahjojen verotukseen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksen turvaamista tuottavuutta parantamalla.

Maakuntaveroa Veronmaksajat vastustaa jyrkästi. Sen mukaan verovelvollisten oikeusturvasta on huolehdittava myös valtiontalouden menosäästöjen aikana.

Jos sukupuoli on tärkein valintakriteeri, mitä tasa-arvoa se on, kysyy kokoomuksen puoluekokousedustaja.
Verohallinnon mukaan pankkien valvonnassa on puutteita, joita rikolliset voivat hyödyntää.
Oman asunnon ostaminen voi tyssätä jo ennen lainaneuvotteluja.
Mainos