Venäjä on alkanut rekrytoida sotilaita vankiyhdyskunnista paikatakseen suuria tappioitaan, kertoo BBC. Käytännössä tämä tapahtuu palkka-armeija Wagnerin nimissä. Armeijan omistavan oligarkki Jevgeni Prigožinin kerrotaan kiertävän yhdyskuntia myös henkilökohtaisesti.
Prigožin on luvannut vangeille kovaa palkkaa, armahdusta ja rikosrekisterin puhdistamista puolen vuoden palveluksesta Ukrainan rintamalla palkkasotilaana. Tietolähteiden mukaan heille on luvattu myös taata täysi ylläpito, ryöstelyä, alkoholia ja huumeita. Lupausten vastapainoksi mahdollisesta karkuruudesta on kerrottu tuomioksi teloitus.
Oligarkin lupaukset ovat saaneet myös jonkin verran vastakaikua vankiloissa viruvilta rikollisilta. Arvioiden mukaan jopa 7000 vankia olisi tähän mennessä suostunut tarjoukseen. Suostuneita on jo siirretty Rostovin alueella sijaitsevaan vankiyhdyskuntaan, mistä heidät on tarkoitus ohjata eteenpäin taistelukentille.
– Sitten jos jäät henkiin, he lupaavat että pääset kotiin. Periaatteessa ne suostuvat, joilla on pitkä tuomio. Joitakin ei kotona odota kukaan, tietolähde kertoo.
Venäläisten kriitikoiden mukaan kukaan ei kuitenkaan tiedä mihin annetut lupaukset tai vankilasta pois siirtäminen pohjautuvat. Lainsäädäntö ei käytäntöä mahdollista, ja periaatteessa vankilatyöntekijöitä ja vankeja voisi odottaa syyte karkaamisesta. Armahdukset voisi myöntää nykyisellään vain presidentti Vladimir Putin omalla henkilökohtaisella päätöksellään.
Tiedossa ei ole myöskään kuinka puolen vuoden palvelus lasketaan, sillä se voi tarkoittaa myös pelkästään taistelupäiviä, mikä voisi helposti kaksinkertaistaa palveluksen pituuden. Tämä laskisi myös henkiinjäämisen mahdollisuutta palveluksen aikana. Petetyt vangit voivat kääntää aseensa myös toiseen suuntaan, tai jatkaa rikollista toimintaansa rintamakokemusten pohjalta armahduksen saatuaan.
– On vaarallista päästää vapaaksi murhaajia, mielipuolia ja kannibaaleja, tietolähde arvioi.