Venäläisille droneohjaajille tarkoitetuista Skyzonen ohjauslaseista on löytynyt räjähteitä.
Skyzonen Cobra-mallin FPV- eli first person view -lasit oli lähetetty rintamalle Venäjän asevoimien droneoperaattorien käyttöön suositulla ja yleisellä lähettipalvelulla. Ilmeisesti nämä Kiinassa valmistetut ohjauslasit oli ilmoitettu lahjoitukseksi Venäjän sotilaille. Asiasta kertovat useat venäläiset uutiskanavat sekä yhdysvaltalainen The War Zone.
Joku kuitenkin kiinnitti huomiota siihen, että paketit vaikuttivat avatuilta. Kun laseja tutkittiin tarkemmin, niiden sisältä paljastui asianmukaisen sisällön lisäksi pieni 3D-tulostettu laatikko, jossa oli 10–15 grammaa muoviräjähdettä ja sytytin. Räjähdepanoksen oli tarkoitus laueta, kun laseihin kytketään virta. Muoviräjähteen määrä on melko pieni, mutta se olisi ollut riittävästi räjäyttämään laseja käyttävän droneoperaattorin ohimoon reiän.
Asiasta kertovan venäläisen Readovkan mukaan tiedossa ei ole, kuinka paljon räjähdelaseja Venäjän sotilaille on lähetetty. Venäläisille vaikuttaa selvältä, että juonesta ovat vastuussa ukrainalaiset.
Räjähtävä teknologia toimintatapana muistuttaa temppua viime syyskuulta, jolloin Israelin organisoimassa hakulaite- ja radiopuheliniskussa Libanoniin ja Syyriaan kuoli ainakin 42 ihmistä ja loukkaantui jopa 4000. Grim Beeperiksi ristityn operaation kohteena olivat Hizbollah-järjestön jäsenet. Hakulaitteisiin ja radiopuhelimiin oli asennettu räjähteet monimutkaisen tuotantoketjun haltuunoton ja postilaatikkoyhtiöiden ketjun avulla. Räjähteet ilmeisesti laukaistiin etäkomennolla.
Vaikka muoviräjähteitä droneohjauslaseihin laittanut taho ei nyt onnistunut toistamaan Israelin häikäilemätöntä juonta, pelkästään yrityksestä kärähtäminen kylvää nyt venäläisten kesken pelkoa ja huolta. Mikä tahansa Venäjän asevoimien haltuun annettava elektroniikka voi sisältää samankaltaisen sabotaasiyrityksen. Tämä saattaa tarkoittaa, että riskin torjumiseksi kaikkeen elektroniikkaan olisi jatkossa kohdistettava ylimääräisiä varotoimia. Jatkossa räjähteiden asentajat voivat mukailla Israelin onnistumista huolellisemmin, jolloin uhan torjuminen muuttuu entistä vaikeammaksi.





