Kirjailija Sofi Oksanen kirjoittaa Viron yleisradion julkaisemassa esseessään, kuinka Ukraina on itsenäistynyt henkisesti neuvostoajasta vasta viime vuosina. Itsenäistyminen ei ole vain valtiollista, vaan se tarkoittaa myös kansan oikeutta kertoa omasta historiastaan ja omista kokemuksistaan, kuten Viro on tehnyt itsenäisyytensä palauttamisesta lähtien.
Juuri siksi nyky-Venäjä vastustaa muiden maiden oikeutta kertoa historiankokemuksistaan ja yrittää pakottaa lähialueensa oma historiankäsityksensä.
– Venäjällä on se [Suuri Isänmaallinen sota 1941–1945] sukupolvia yhdistävä tekijä, ehkä jopa ainoa, ja sen takia Venäjä pyrkii pitämään oman versionsa elossa myös Itä-Euroopassa. Tällä narratiivilla Venäjä haluaa sitoa sen ulkopuolella asuvat venäjänkieliset itseensä eristäen nämä näin asuinmaansa muusta väestöstä. Tämä versio kiistää kaikki kansanmurhat, jotka Neuvostoliitto toteutti siirtomainaan pitämillään alueilla, niin holodomorin kuin myös Baltian kyyditykset. Niiden uhreiksi joutuivat myös omia sukulaisiani.
Ukrainassa on vasta viime vuosina alettu avoimesti muistella ja puhua Josif Stalinin ja neuvostoajan kansanmurhapolitiikasta, koska Euromaidaniin asti Ukraina eli vanhojen kommunistien johdolla eräänlaisessa neuvostojatkumossa, kuvaa Oksanen.
– Holodomor oli vuosina 1932–1933 tarkoituksellisesti aiheutettu ja poliittisesti motivoitu nälänhätä, jonka tavoitteena oli ukrainalaisten kansallinen identiteetti ja kollektivisointia vastustaneiden talonpoikien vastarinta. Nälkä oli ase, jolla Stalin ei piinannut ainoastaan ihmisiä. Se oli ase, jolla alettiin piinata myös ukrainan kieltä ja kulttuuria.
– Sortopolitiikka hävitti ukrainalaisen kansallismielisyyden, joka alkoi elpyä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Holodomorin tutkiminen ja sen uhrien muistaminen oli pitkään vaikeaan, koska Venäjällä on ollut suuri vaikutus Ukrainan politiikkaan ja näin ollen esimerkiksi maan presidentin näkemykset ovat muuttuneet sen mukaan, millaiset suhteet ovat olleet Venäjään.
Oksanen painottaa, että Stalinin valta perustui väestönsiirtopolitiikkaan: ”ne jotka vastustivat siirtomaavaltaa, kyyditettiin leireille Siperiaan tai tapettiin esimerkiksi näännyttämällä. Tyhjäksi jääneille asuinalueille tuotiin työvoima muualta.” Eroa natsien ja kommunistien rikoksien välillä ei ole.
– Kun natsit halusivat luoda biologisesti puhtaan uuden ihmisen, hävittäen alempiarvoisiksi katsomiaan rotuja, pyrki Neuvostoliitto samaan tavoitteeseen sekoittaessaan väestöä ja hävittäen kokonaisen yhteiskuntaluokan sekä samalla paljon neuvostovastaiseksi katsottua ”ainesta”. Näin luotiin homo sovieticus.
Nykyisen Itä-Ukrainan sodan taustalla on hävitetty kansallinen identiteetti ja stalinistinen sortopolitiikka, jossa ihmisillä ei ole jäänyt muuta kuin neuvostoidentiteettinsä. Tätä nyky-Venäjä on pyrkinyt hyödyntämään ”venäläistä maailmaa” ajaessaan.
– Kollektivisointi, nälänhätä ja venäläistäminen muuttivat Donbasin sulatusuuniksi, jossa työläisten kansallisten identiteettien tuli häipyä ja sulautua osaksi proletariaattia sekä puhua ukrainan sijaan venäjää, vaikka harvaan asutetun alueen väestö oli alkujaan muodostunut suurimmaksi osaksi etnisistä ukrainalaisista. Donbasin kaupungistuminen oli nopeinta koko imperiumissa. Visuaalinen propaganda teki linnasta Neuvostoliiton eturivin, hiilen voimalla sykkivän stahanovilaisen ytimen.
Oksanen korostaa, että nyt Venäjällä tehtävä Stalinin kunnianpalautus ei ole merkityksetöntä.
– Venäjän nykyinen innokkuus Stalinin rehabilitoimiseksi tarkoittaa myös hänen tekojensa ihailua, ja näin ollen muistomerkit ovat merkittäviä. Ne sementoivat kuvaamiensa henkilöiden ihailun ja legitimoivat heidän tekonsa. Kärsineiden ja heidän jälkeläistensä näkökulmastsa on kuitenkin tällainen tila sietämätöntä.
