Verkkouutiset

Mielenosoittajia Venäjän konsulaatin edessä Maarianhaminassa. Kuva: Lehtikuva

Venäjän valvontaoikeus Ahvenanmaalla ei ole tätä päivää

Olennaista on kysyä, ketä vuoden 1940 sopimus palvelee ja kykeneekö Suomi sen artikloihin enää sitoutumaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Teksti on aika tömäkkää eikä jätä tulkinnanvaraa – paitsi ehkä itänaapurille.

Mikäli Neuvostoliiton konsuliedustaja ”havaitsee seikkoja, jotka hänen käsityksensä mukaan ovat ristiriidassa tässä sopimuksessa olevien, Ahvenanmaan saarten demilitarisointia ja linnoittamattomuutta koskevien määräysten kanssa, hänellä on oikeus tehdä Ahvenanmaan maakunnan lääninhallituksen välityksellä Suomen viranomaisille ilmoitus yhteisen tutkimuksen suorittamisesta. Tämän tutkimuksen suorittavat Suomen hallituksen valtuutettu ja Neuvostoliiton konsuliedustaja mahdollisimman kiireellisessä järjestyksessä.”

Yllä oleva ote on suoraan Suomen ja Neuvostoliiton kahdenvälisestä sopimuksesta, jonka perusteella Venäjän Maarianhaminassa sijaitsevan konsulaatin tehtäviin kuuluu myös valvoa demilitarisoinnin toteutumista Ahvenanmaalla. Sopimus on tehty vuonna 1940 – ja se on yhä voimassa.

Ahvenanmaan asema on ryöpsähtänyt viime aikoina taas keskusteluun. Julkisuudessa on kysytty, onko maakunnan demilitarisointi enää tätä päivää, kun Venäjä käy sotaa Ukrainassa ja Suomestakin on tullut Naton jäsen. Toisaalta on nähty, että juuri näistä syistä maakunnan asema on turvatumpi kuin koskaan. Venäjän sotavoima on Ukrainassa eikä Nato-maalle uskalleta uhitella.

Ahvenanmaan demilitarisoitu asema perustuu kansainväliseen, vuonna 1922 solmittuun sopimukseen. Demilitarisointi tarkoittaa sitä, ettei sotilaallinen läsnäolo rauhan aikana ole sallittua eikä saaria saa linnoittaa. Suomella on kuitenkin velvollisuus puolustaa Ahvenanmaata. Kyseisessä kansainvälisessä sopimuksessa on mukana liuta maita – Suomi mukaan lukien – muttei Venäjää.

Suomi teki silloisen Neuvostoliiton kanssa vuonna 1940 vielä erikseen kahdenvälisen sopimuksen, jossa toistettiin demilitarisointiin sitoutuminen sekä myönnettiin silloiselle Neuvostoliitolle tähän liittyvä valvontaoikeus paikan päällä.

Julkisuudessa nämä kaksi sopimusta sekoitetaan helposti keskenään. Asiaan otti viimeksi kantaa suurlähettiläs emeritus Pasi Patokallio Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Patokallion mielestä Suomen kannattaisi ensi sijassa irtisanoa vuoden 1940 sopimus, mikä lopettaisi Venäjän valvontaoikeuden Ahvenanmaalla.

Jos taas maakunnan demilitarisoinnista haluttaisiin luopua, katse olisi käännettävä vuoden 1922 sopijaosapuoliin, jotka ovat kaikki Nato-maita –  Ruotsia lukuun ottamatta. Jos Suomi nostaisi asian pöydälle, Patokallio ei usko, että tästäkään syntyisi ongelmaa.

Ahvenanmaa-keskustelu ja aikojen saatossa tehtyjen sopimusten kyseenalaistaminen tuntuu Suomessa kuitenkin vaikealta. Vedotaan siihen, ettei Nato-jäsenyysneuvotteluissa edellytetty Suomelta Ahvenanmaan aseman tai siihen liittyvien sopimusten muuttamista. Mutta jättikö Suomi itse pelitilansa käyttämättä? Professori Tuomas Forsberg katsoi vuosi sitten, että Suomen kannattaisi Nato-prosessin yhteydessä ottaa Venäjän protestoinnit kertarysäyksellä vastaan ja purkaa samalla myös vuoden 1940 sopimus.

Julkisuudessa vaatimuksiiin Neuvostoliiton kanssa vuonna 1940 tehdyn sopimuksen purkamisesta on vastattu kysymyksillä: Onko tämä nyt olennnaista? Eikö nyt kannattaisi sen sijaan keskittyä Nato-Suomen rakentamiseen?

Tähän voi taas heittää vastakysymyksen: Jos vuoden 1940 sopimus ei ole isossa kuvassa olennainen, miksi Suomi haluaa pitää siitä kiinni? Ketä sopimus palvelee? Entä voimmeko me osaltamme enää sitoutua sen artikloihin?

Julkisuudessa on vedottu Venäjän mahdollisiin vastatoimiin, jos Suomi irtisanoisi vuoden 1940 sopimuksen. On toki mahdollista, että Venäjä sulkisi vaikkapa Suomen Pietarin-konsulaatin. Tai sitten ei. Ja entä sitten. Suomen Natoon liittyessäkin monet spekulaatiot ja pelot vastatoimista osoittautuivat turhiksi.

Ahvenanmaalla sijaitsevan Venäjän konsulaatin asemaa turvallisuusriskinä Suomen puolustuksen näkökulmasta pidä myöskään liioitella. Puolustusvoimien piiristä näihin kysymyksiin  ei ole haluttu kuitenkaan vastata. Vaikutelmaksi jää, että kysymys on ennen kaikkea poliittinen.

Venäjän konsulaatin asema Ahvenanmaalla ja tähän liittyvä vuoden 1940 sopimus edustavat suomettuneisuuden ajan viimeisiä rippeitä. Konsulaatin poistamiseksi on tehty kansalaisaloite. Nähtäväksi jää, seuraavatko poliitikot tässäkin kansaa, kuten kävi Suomen Nato-jäsenyysprosessin osalta.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)