Verkkouutiset

Ihmiset osoittivat mieltään Venäjän konsulaatin edessä Ukrainan sodan takia Maarianhaminassa, Ahvenanmaalla 11. maaliskuuta 2022. LEHTIKUVA / NICLAS NORDLUND

Tällaiseen sopimukseen perustuu Venäjän oikeus valvoa Ahvenanmaalla

Vuoden 1940 sopimuksessa viitataan yhteiseen tutkimukseen venäläisten kanssa, jos demilitarisointiin liittyviä rikkomuksia havaitaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ahvenanmaalla sijaitsee Venäjän konsulaatti, jonka tehtäviin kuuluu tavanomaisten konsulintehtävien lisäksi valvoa, että Ahvenanmaan saarten demilitarisointia ja linnoittamattomuutta koskevia sitoumuksia noudatetaan.

Itänaapurille erikseen myönnetty valvontatehtävä perustuu vuonna 1940 Suomen ja silloisen Neuvostoliiton tekemään sopimukseen, joka on voimassa. Ahvenanmaan demilitarisoitu asema taas pohjautuu jo vuonna 1921 tehtyyn kansainväliseen sopimukseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Ahvenanmaalla sijaitsevan konsulaatin asemasta toimintavaltuuksineen on käyty julkisuudessa viime aikoina vilkasta keskustelua. Verkkouutiset kertoi Ahvenanmaan tilanteesta laajalti tässä jutussa, jossa myös ulkoministeriöstä kysyttiin näkemystä vuoden 1940 sopimuksesta liittyen Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen.

Vuoden 1940 sopimuksen ensimmäisessä artiklassa vahvistetaan, että ”Suomi sitoutuu demilitarisoimaan Ahvenanmaan saaret, olemaan linnoittamatta niitä sekä olemaan asettamatta niitä muiden valtioiden aseellisten voimien käytettäväksi.”

Artiklassa todetaan tämän merkitsevän myöskin, ”ettei Suomi eivätkä muutkaan valtiot saa Ahvenanmaan saarten vyöhykkeellä tai sinne rakentaa mitään sotilas- tai laivastorakennusta tai -tukikohtaa, mitään sotilasilmailurakennusta tai -tukikohtaa eikä mitään muutakaan sotilastarkoituksiin käytettävää laitetta ja että saarilla olevat tykkiperustat on hävitettävä”.

Varsinaisesta valvontaoikeudesta puhutaan sopimuksen kolmannessa artiklassa. Sen mukaan silloiselle Neuvostoliitolle ”myönnetään oikeus pitää Ahvenanmaan saarilla oma konsulinvirastonsa, jonka toimivaltaan, tavanomaisten konsulintehtävien lisäksi, kuuluu valvoa, että tämän sopimuksen 1 artiklassa määrättyjä, Ahvenanmaan saarten demilitarisointia ja linnoittamattomuutta koskevia sitoumuksia noudatetaan.”

Artiklassa viitataan myös mahdollisiin havaintoihin demilitarisoinnin rikkomisesta ja tämän johdosta ryhdyttäviin toimenpiteisiin:

Mikäli konsuliedustaja ”havaitsee seikkoja, jotka hänen käsityksensä mukaan ovat ristiriidassa tässä sopimuksessa olevien, Ahvenanmaan saarten demilitarisointia ja linnoittamattomuutta koskevien määräysten kanssa, hänellä on oikeus tehdä Ahvenanmaan maakunnan lääninhallituksen välityksellä Suomen viranomaisille ilmoitus yhteisen tutkimuksen suorittamisesta”.

Artiklan mukaan ”tämän tutkimuksen suorittavat Suomen hallituksen valtuutettu ja Neuvostoliiton konsuliedustaja mahdollisimman kiireellisessä järjestyksessä.”

Yhteisen tutkimuksen tulokset ”merkitään neljin kappalein laadittuun suomen- ja venäjänkieliseen pöytäkirjaan ja tiedoitetaan, välttämättömiin toimenpiteisiin ryhtymistä varten, kummankin sopimuspuolen hallitukselle.”

LUE MYÖS:

Professori lopettaisi Venäjän valvontaoikeuden Ahvenanmaalla – ”pukki kaalimaan vartijana”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)