Venäjä menettää nyt sotilaita nopeammin kuin se onnistuu värväämään uusia, kertoo Ukrainan asevoimien komentaja Oleksandr Syrskyi. Asiasta uutisoi Euromaidan Press.
Tammikuussa Venäjä menetti Syrskyin mukaan kaatuneina ja haavoittuneina yhteensä 31 700 sotilasta. Joulukuussa Venäjän tappioiden arvioidaan olleen 33 000 sotilasta, ja tuolloin tappioiden ja uusien sotilaiden määrän arvioitiin olleen suunnilleen tasoissa.
Nyt tasapaino on kuitekin järkkynyt.
– Tämä on seurausta taistelutyöstä, jotka heikensivät vihollisen hyökkäyskykyä merkittävästi, Syrskyi linjasi.
Joulukuussa Syrskyi kertoi Venäjän menettäneen vuoden 2025 aikana yhteensä 410 000 sotilasta. Samaan aikaan Kreml väitti värväneensä palvelukseen 406 000 sotilasta.
Komentajan mukaan Venäjän kasvaneet tappiot ovat Ukrainan koulutustoiminnan ansiota. Uusia sotilaita koulutetaan paremmin ja koulutusalueet on suojattu tehokkaammin. Samaan aikaan työtä on kuitenkin tehtävänä kouluttajien kehittämisen sekä koulutuspaikkojen varusteiden parantamisen suhteen.
Koulutuksessa hyödynnetään nykyään videoyhteyksiä, joiden avulla etulinjan sotilaat kouluttavat alokkaita heidän omien kokemustensa perusteella.
– Roolia, joka juuri taisteluista palanneilla kouluttajilla on uusien sotilaiden kouluttamisessa, ei voi aliarvioida, Syrskyi totesi.
Viime vuonna käyttöön otettu koulutusjärjestelmä, jossa alokkaat käyvät läpi puolentoista kuukauden koulutuksen, on Syrskyin mukaan vastaavasti vähentänyt Ukrainan tappioita.





