Ukrainan asevoimien 29. elokuuta aloittama vastahyökkäys Hersonin alueella on synnyttänyt Ukrainan aikeita koskevien spekulaatioiden tulvan. Brittiläisen maasodan asiantuntijan, tohtori Jack Watlingin mukaan Ukraina painiskelee kolmen keskenään ristiriitaisen tavoitteen välillä.
– Ensinnäkin on olemassa poliittinen tarve osoittaa Ukrainan kansainvälisille kumppaneille, että sotatarvikkeiden lahjoittaminen tuottaa edistysaskelia taistelukentällä. Toiseksi on tarpeen jatkuvasti häiritä Ukrainaa miehittäviä Venäjän joukkoja, jotta ne eivät saisi aloitetta takaisin omiin käsiinsä eivätkä kykenisi lujittamaan otettaan alueella. Kolmantena ja perimmäisenä tavoitteena on työntää venäläiset pois Ukrainan maaperältä määrätietoisen hyökkäyksen avulla, Royal United Services Institute -ajatushautomossa työskentelevä Watling kirjoittaa.
– Näistä tavoitteista ensimmäinen edellyttää suurten voimavarojen välitöntä panostamista nopeiden tulosten aikaansaamiseksi. Toinen tavoite edellyttää resurssien pitkäkestoista hyödyntämistä maltillisella intensiteetillä. Kolmas tavoite edellyttää henkilöstön ja materiaalin säästämistä, kunnes kriittinen massa joukkoja on käytettävissä. Suuret hyökkäysoperaatiot edellyttävät suurta reserviä, sillä vaikka pienikin joukko kykenisi murtamaan vastustajan linjat, murtuman hyväksikäyttö laajempien alueiden valtaamiseksi vaatii uusien joukkojen tuomista eteen läpimurron jälkeen, hän toteaa.
Venäjän itsepetos?
Ukrainan operaatiot Venäjän miehittämien alueiden vapauttamiseksi jatkuvat Watlingin mukaan todennäköisesti vuoteen 2023 asti. Niiden onnistuminen edellyttää hänen mukaansa lännen jatkuvaa apua. Ukrainan läntisten kumppanien tulisikin hänen mielestään lakata tiedottamasta yksittäisistä asetoimituksista ja sen sijaan sitoutua pitkäjänteiseen rakenteelliseen apuun vuoteen 2024 saakka.
– Tämä ensinnäkin vapauttaisi Ukrainan hallinnon poliittisesta paineesta käyttää taisteluvoimaa lyhyen aikavälin voittojen saavuttamiseksi pidemmän aikavälin tavoitteiden kustannuksella. Toiseksi se loisi länsimaiden kansalaisille realistisempia odotuksia konfliktin kestosta ja vaikutuksista ja siten vähentäisi heidän altistumistaan Venäjän propagandalle. Kolmanneksi ja mikä tärkeintä, se osoittaisi venäläisille, että heidän näkymänsä ovat entisestään heikkenemässä, Watling sanoo.
– Venäjän halukkuus jatkaa kompurointiaan takaiskuista huolimatta on perustunut suurelta osin siihen oletukseen – ja ehkä myös itsepetokseen – että lännen tuki Ukrainalle olisi hiipumassa. Jos tämän sodan halutaan loppuvan, Venäjän johto on tärkeää saada ymmärtämään, että keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä sen asema paikan päällä huononee, Venäjän ja Ukrainan joukkojen suorituskykyjen ero kasvaa ja Kremlin retoriikan ja todellisuuden välinen kuilu syvenee ylitsepääsemättömäksi, hän arvioi.
Sotilaallisen tappion näkymä
Vetäytyminen Kiovan suunnalta ja strategisesti tärkeältä Käärmesaarelta ovat Watlingin mukaan esimerkkejä siitä, että Venäjä on valmis perääntymään käsittäessään, että horisontissa siintää vielä suurempi epäonnistuminen.
– Jotkut läntiset tutkijat ja evp-upseerit ovat peräänkuuluttaneet neuvotteluja Venäjän kanssa. Neuvotteluissa ei ole mitään väärää sinänsä, mutta niiden käsitteleminen taisteluista erillisenä asiana on epähistoriallista ja epäkypsää, hän toteaa.
– Jotta venäläiset vakuuttuisivat siitä, että heidän on neuvoteltava tosissaan, heille on osoitettava, että [Venäjän] sotilaallinen tappio – ei siis pelkkä pattitilanne – on täysin realistinen mahdollisuus.