Asiantuntijat arvostelevat Venäjän hyökkäystä Suomeen mallintanutta sotapeliä ja uutisointia pelistä. Verkkouutiset kertoi tässä jutussa brittilehti Guardianin reportaasista, jossa seurattiin King’s College London -yliopiston sotatutkimuksen laitoksen simulaatiota.
Sotapelissä Venäjä ryhtyy yhä aggressiivisemmiksi käyviin toimiin Suomea vastaan. Tilanne kärjistyy venäläiseen hyökkäykseen Naton Suomen ja Venäjän rajalla järjestämän sotaharjoituksen jälkeen. Eskalaation kierre lähtee lopulta käsistä. Osapuolilla oli mahdollisuus kerätä skenaarion aikana yhteensä 115 ”eskalaatiopistettä” ennen kuin ”maailma suistuisi ydinkauhuun”. Pelin jälkeen sitä vetänyt tutkija David Banks varoittaa tilanteen eskaloituneen vaarallisesti sen lopussa ja kertoo pisteitä kertyneen 114. Tarkistuslaskenta paljastaa hieman myöhemmin, että ydinsodan raja olikin ylittynyt yhdellä pisteellä. Pelin lopussa Naton ja YK:n välit olivat käytännössä pilalla, Suomi suistettuna epävakauteen ja tappiot suuria.
Artikkeli on herättänyt huomiota turvallisuuspolitiikan seuraajien parissa.
Maineikas brittiläinen Venäjä-asiantuntija Keir Giles kummeksuu tapaa, jolla sotapeli oli järjestetty. Giles kiinnittää X-somepalvelussa huomiota siihen, että Venäjän roolia pelanneet osallistujat oli valittu arpomalla eikä Venäjä-osaamisensa takia.
– Jos tämä on tyypillistä, ei ole mikään ihme, että yleinen käsityksemme siitä, miten Venäjä toimii, on niin epätoivoisen surkea, Giles lataa.
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija ja entinen Nato-virkamies Edward Hunter Christie huomauttaa puolestaan, mitä sotapelissä todella tavoiteltiin.
– Näyttää siltä, että tämä peli oli suunniteltu pääasiassa eskalaation välttämisen peliksi eikä kunnolliseksi kollektiivisen puolustuksen peliksi, hän arvioi.
Christie on jakanut kuvan Guardianin jutun kohdasta, jossa kerrotaan pelin synkästä lopusta ja eskalaatiopisteistä.
– En ole varma, onko tällainen hyödyksi. Sillä on merkitystä, miten asiat kehystää – paljon.
Tutkija jatkaa päivityksensä kommenttiketjussa, että artikkelin perusteella pelissä ynnättiin kaikki ”provokatiiviset” toimet ja tästä tehtiin kokonaislaskenta jännitteiden tasosta. Hänen mukaansa tämä ei vastaa kuitenkaan todellisuutta.
– Eskalaatio ei ole puolin ja toisin lisääntyvää tai lineaarista; signaaleja ei pitäisi laskea yhteen operaatioiden kanssa ja signaalit voivat myös johtaa eskalaation vähenemiseen = pelotevaikutus, Edward Hunter Christie avaa.
Artikkelissa tätä puolta ei pahemmin avattu ja sotapeli oli kehystetty juurikin simulaatioksi Venäjän ja Suomen sodasta. Jutun otsikko kuului: Mitä tapahtuisi, jos Venäjä hyökkäisi Suomeen? Osallistuin jättimäiseen sotapeliin Lontoossa selvittääkseni asian.
It seems the game was designed overwhelmingly as an escalation avoidance game and not properly as a collective defence game. Not sure this is helpful. Framing matters. A lot. pic.twitter.com/JcgINQLJ7X
— Edward Hunter Christie (@EHunterChristie) October 2, 2023
Exactly.
It seems from the text there's a tally of all "provocative" measures, leading to a total indicator of tension. But escalation is neither additive across sides nor linear; signals shouldn't be tallied with operations; and signals can yield de-escalation = deterrence.— Edward Hunter Christie (@EHunterChristie) October 2, 2023