Venäjällä on uusi vaarallinen taktiikka sodassa

Venäläisjoukkojen eteneminen rintamalla on hyytynyt, mutta iskuja muun muassa siltoja vastaan on lisätty.
Venäläislentäjä valmistautuu taistelutehtävälle. / Zvezda
Venäläislentäjä valmistautuu taistelutehtävälle. / Zvezda
Venäläislentäjä valmistautuu taistelutehtävälle. / Zvezda
Venäläislentäjä valmistautuu taistelutehtävälle. / Zvezda

Venäjä on muuttanut toimintatapaansa Ukrainassa ja pyrkii aiempaa voimakkaammin murentamaan maan infrastruktuuria sekä väestön henkistä kestävyyttä pitkäkestoisilla kaukovaikutteisilla iskuilla, arvioi Viron puolustusvoimien tiedustelukeskuksen johtaja, eversti Ants Kiviselg.

Kreml kohdistaa iskuja muun muassa rautatieinfrastruktuuriin, Dnepr-joen ylittäviin siltoihin ja muihin kohteisiin, joilla on suuri merkitys Ukrainan arjen ja talouden toiminnalle.

Kiviselg arvioi, että muutos liittyy Venäjän vaikeuksiin rintamalla. Taistelukosketuksia on ollut viime päivinä noin 200 vuorokaudessa, mutta Venäjän tappiot ovat pysyneet raskaina. Venäläisjoukot ovat menettäneet keskimäärin noin 1 700 sotilasta päivässä kaatuneina ja haavoittuneina.

– Vastauksena tähän Venäjä muuttaa hieman toimintamalliaan. Se pyrkii horjuttamaan Ukrainan yhtenäisyyttä intensiivisillä ja hyvin pitkäkestoisilla kaukovaikutteisilla iskuilla, Kiviselg sanoo ERR:lle.

Ohjus- ja lennokkihyökkäyksiä on kohdistettu Dneprin ylittäviin siltoihin sekä Kiovassa että Zaporižžjassa. Tavoitteena on paitsi vaikeuttaa liikkumista myös lisätä painetta siviiliväestöön ja Ukrainan talouteen.

Ukraina on vastannut vahvistamalla keskeisten kohteiden suojausta. Kiviselgin mukaan Kiovassa siltojen suojaksi on alettu sijoittaa tekoälyä hyödyntäviä ilmatorjuntajärjestelmiä.

Lisäksi vaihtoehtoisia ratkaisuja valmistellaan siltä varalta, että liikenne tärkeillä silloilla keskeytyisi pitkäksi aikaa. Yhtenä vaihtoehtona selvitetään ponttonisiltojen käyttöä.

Paine on kasvanut lisäksi rautatieliikennettä kohtaan, sillä sodan aikana on vaurioitunut yli 500 ukrainalaista veturia. Iskuista 60 prosenttia on tapahtunut kuluvan vuoden aikana. Rautatieinfrastruktuuriin kohdistuneita hyökkäyksiä on tänä vuonna jo 40 prosenttia enemmän kuin koko vuonna 2025.

Viron entinen Nato-suurlähettiläs Jüri Luik arvioi Kremlin turvautuvan aiempaa enemmän kaukovaikutteiseen pommitukseen, koska se ei ole onnistunut saavuttamaan ratkaisevaa läpimurtoa rintamalla.

Luikin toteaa Venäjän kokeilevan, voisiko siltojen, voimalaitosten ja muun siviili-infrastruktuurin järjestelmällinen tuhoaminen tehdä ukrainalaiskaupunkien elämästä niin vaikeaa, että väestön vastarinta murtuisi.

Video

Tämä ei ole diplomaatin mukaan todennäköistä.

– Pommitukset varmasti jatkuvat, mutta ne eivät murra ukrainalaisten tahtoa, Luik arvioi.

Polttoaineen vienti putosi nollaan

Ukraina on samalla jatkanut omia kaukoiskujaan erityisesti Venäjän polttoaine- ja energiainfrastruktuuria vastaan.

Ants Kiviselgin mukaan Ukraina on iskenyt kohteisiin muun muassa Volgogradin, Nižni Novgorodin, Samaran ja Moskovan alueilla sekä Venäjän miehittämillä alueilla.

Iskujen vaikutukset alkavat näkyä Venäjän polttoaineviennissä. Mustanmeren satamista vietiin vuonna 2025 keskimäärin noin 200 000 tonnia polttoainetta viikossa, mutta julkisten tietojen perusteella määrä putosi syyskuun kolmannella viikolla nollaan.

Dieselin ja kaasuöljyn vienti jatkuu tällä hetkellä pääasiassa Itämeren Primorskin sataman kautta, mutta selvästi aiempaa pienemmillä määrillä.

Kiviselg kiistää samalla Venäjän väitteet suurista aluevaltauksista. Hänen mukaansa Venäjä ei ole edennyt lähemmäs tavoitettaan vallata koko Donetskin alue, kun taas Ukraina on kyennyt paikoin valtaamaan alueita takaisin.

LUE MYÖS:
Vakava epäily Donald Trumpin Venäjä-linjasta – taustalla suuret bisnekset?
Kaksi suihkudroonia tuhottiin – Ukrainalla on uusi ase

Engels-2-lentotukikohtaan on nousemassa massiivisia lentokonesuojia.
Nyt nähty on vasta alkua, kertovat ukrainalaiset operaatiosuunnittelijat.
Viestiupseeri välitti kuukausien ajan omien joukkojen sijainteja ja taistelusuunnitelmia ennen pakoaan rintamalinjan yli.
Mainos