Iranin sotatoimien aiheuttamat häiriöt Hormuzinsalmen liikenteeseen nostivat raakaöljyn hintaa ja toivat Venäjän valtiolle lisätuloja viennistä.
Maan talouskriisiä tilanne ei silti ehkäissyt, mikä myönnetään jopa Kremlin ohjailemassa mediassa. Nezavisimaja gazeta -lehti nostaa esiin arvioita, joissa Venäjän taloudellisten vaikeuksien arvioidaan kärjistyvän lähitulevaisuudessa.
Tuoreiden tietojen perusteella yksityinen kulutus laski ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Moskovan talousfoorumissa asiantuntijat ennakoivat pitkittynyttä kriisiä, jonka myötä kulutus voi laskea yli kymmenellä prosentilla.
Duuman talousvaliokunta varoitti aiemmin ”hirvittävästä pudotuksesta” teollisuustuotannossa ja pankkitalletuksien massiivisista nostoista. Osa ekonomisteista uskoo Venäjän bruttokansantuotteen laskevan kahdella prosentilla kuluvan vuoden aikana.
BBC:n mukaan Venäjän liittovaltion budjetin öljy- ja kaasutulot laskivat maaliskuussa 2026 yli 40 prosentilla verrattuna viime vuoteen vastaavaan ajankohtaan.
Moskovskij Komsomolets -lehti myöntää, että Ukrainan lennokki-iskut Laukaansuun ja Koiviston öljysatamiin ovat häirinneet Venäjän öljynvientiä.
Despite high oil prices boosting export revenues, these are some of the headlines in today’s Russian papers: “Warnings of an economic crisis [in Russia] grow louder” and “A reduction in purchases by Russians is ringing alarm bells for the economy.” #ReadingRussia pic.twitter.com/YRo7OLQBTz
— Steve Rosenberg (@BBCSteveR) April 8, 2026