Venäjällä on herättänyt ihmetystä kahden upseerin katoaminen. Upseerit katosivat Venäjän pahamaineisesta 5. erillisestä kaartin moottoroidusta jalkaväkiprikaatista heti heidän yksikön toiminnasta tekemänsä virallisen valituksen jälkeen, kertoo Kyiv Post.
Valituksen mukaan prikaatin johto on määrännyt sotilaita suorittamaan joukkoiskuja, joilla ei käytännössä ole mitään mahdollisuutta onnistua. Lisäksi johdon väitetään syyllistyneen huumeiden ja ryöstetyn omaisuuden salakuljetukseen sekä valtion varojen kavaltamiseen. Sotilaita, jotka epäröivät osallistua hyökkäyksiin, kerrotaan myös kidutettavan ja uhkailtavan teloituksilla.
Molemmat upseerit katosivat pian valituksen jättämisen jälkeen, eikä heidän olinpaikastaan ole sen koommin ollut tietoa. Toinen kadonneista on majuri Yuriy Burakov, jonka omaisten mukaan hänet kutsuttiin keskustelemaan valituksesta prikaatin päämajaan. Tämän jälkeen häneen ei ole saatu yhteyttä. Yksikön johto on kertonut Burakovin karanneen palveluksesta.
5. prikaatia kohtaan on esitetty aiemminkin syytöksiä koskien väkivaltaisuuksia ja laittomia toimintatapoja. Omaiset ovat kertoneet, kuinka sotilaita lähetetään niin kutsutuille ”yhdensuuntaisille tehtäville”, joilta kukaan ei palaa hengissä.
Yksi yksikön oloja kuvannut henkilö on Roman Okuntsov, venäläinen vanki, joka liittyi asevoimiin saadakseen vankeustuomiotaan lievennettyä. Hänet määrättiin kyseisen prikaatin tarkka-ampujaksi lokakuussa 2023. Okuntsov antautui Ukrainan joukoille kesäkuussa 2025, ja hän on sittemmin kertonut ukrainalaiselle toimittajalle, kuinka sotilaiden kiristäminen oli yksikössä arkipäivää.
– Se on pelottavaa. Etenkin kun satoja sotilaita lähetetään keskelle erämaata, eikä kukaan palaa. Ihmisiä revitään kappaleiksi, se haju. Siellä ei ole ollut kyse sodasta enää pitkään aikaan – vaan bisneksestä.
Yksikkö liitetään myös niin kutsuttuun ”Texas-tapaukseen”. Vuonna 2024 neljää 5. prikaatin sotilasta vastaan nostettiin syytteet yhdysvaltalaisen, Texasissa asuneen, Russell Bentleyn murhasta Donetskissa. Bentley toimi sotakirjeenvaihtajana ja Venäjän propagandan tukijana. Hänen epäiltiin kuitenkin olevan vakooja, minkä vuoksi häntä tiettävästi kidutettiin sähköshokeilla yli vuorokauden ajan. Bentleyn kerrotaan kuolleen kuulustelun yhteydessä 8. huhtikuuta 2024.
Donetskissa toimiva sotabloggaaja Sviatoslav Golikov on todennut, että korruptio ja väkivallan kulttuuri ovat prikaatissa niin syvällä, että ”tutkijat saapuvat Moskovasta Donetskiin selvittämään ongelmia, mutta eivät koskaan palaa takaisin”.
Venäläinen sotilaiden omaisia auttava järjestö on ilmoittanut, että yli 150 sotilasta, jotka yhä virallisesti ovat 5. prikaatin palveluksessa, ovat katkaisseet yhteyden perheisiinsä, eikä heistä tai heidän olinpaikoistaan ole mitään tietoa.
Venäjällä väitteet kiistetään. Valtionmedian mukaan kyse on valheista, jotka liittyvät venäjävastaisuuteen.





